Hitaus

Guidoa neulomassa

2012-02-12T15:26:00.000+02:00

Viime viikkojen sääkarttoja tihrustellessa ei ole tullut mieleenkään kyseenalaistaa villaa materiaalina. Sitä iloisempaa, kun sain testineulottavaksi Villapeikon, eli Suvi Simolan Guido-neuleen. Isommille pojille ja tytöille on mielestäni varsin niukasti kivoja ohjeita, joten tämäkin ohje tulee varmasti tarpeeseen. Tosin Guidoon on tulossa laaja kokovalikoima, josta löytyy koot vaippaikäisestä murkkuun.

Väriksi valikoitui pojan maun tuntien harmaa. Lanka, Sandnesin Palett, löytyi Rustoopuorin poistokorista varsin edullisesti. Ja selkeästä ohjeesta neulominen oli ihan nautinnollista.

Voin suositella lämpimästi tätä ohjetta, koska mittasuhteet olivat niin sopivat. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Suvi Simolan malleissa on yleensä neuleen viimeisteltyyn jälkeen liittyviä ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla voi kehittyä neulojana.

Neule on lähtenyt jo käyttöön. Iloisia pakkaspäiviä kaikille, ja lämpimiä neuleita!

Juna lähtee!

2012-01-29T15:56:00.000+02:00

Aamulla hyppään Pendolinoon, ja suuntana on etelä. Tuntuu epätodelliselta ja ikävältä. Blogikin jää taas sivuun.

Jämäsarja jäi lyhyeksi, koska opiskelin loppukuun melko tiivistahtisesti, mutta ottaisin mielelläni kommenttiboksiin muiden jämäideoita.

Ja tässä nyt kaikkien pipojen, sukkien ja kaulureiden edustajana pojan Arne&Carlos-pipo. Olen kutonut yhtä sun toista arkista härpäkettä, jotka ovat menneet suoraan käyttöön, ja raportointi on unohtunut milloin mistäkin syystä. Tämä malli on apinoitu yhdestä Ravelry-projektista. Tein pipon vanhimmalle, joka ei sitä huolinut. Keskimmäiselle kelpasi, mutta onhan tuo vähän iso.

Hyviä pulkkamäkiä ja hiihtoretkiä kaikille! Jotta jotain tuosta jämäteemasta vielä saisin mukaan, muistutan, että joululta jääneet glögit maistuvat parhaalta retkellä evästauolla. (Eväidenhän takia sitä retkeillään, eikös?)

Jämä 4

2012-01-19T10:20:00.000+02:00

Ihan hirveä kuva, mutta eipä ole minun ottamani. Muutenkin alkaa näyttää siltä kuin vain hifistelisin, että on mulla Sveitsin liput paistinpannuissa. Tosin keittiövälineet ovatkin niitä asioita, joissa hifistely kannattaa. Ostin syksyllä uudet paistinpannut sieltä Helsingin ison kaupan hullujen päiviltä. Edelliset pannut olivat palvelleet todella pitkään, mutta pinnoitus oli jo mennyt huonoksi. Katsotaan, mikä näiden elinkaareksi tulee.

Mutta vielä tulee jämää, koska tammikuuta on jäljellä.

Teen perunamuusia aina meidän isoimmassa kattilassa. Sitä syödään monta kertaa ja loput leivotaan yleensä perunarieskoiksi, joita lapset syövät lämpiminä ihan kunnioitettavia määriä. Rieska onkin seuraavana päivänä jo pilalla. Syödä sitä voi, mutta ei se maistu miltään.

Toisinaan teen lopusta perunamuusista myös mozzarellapihvejä. Ohjeen mukaan kymmenestä perunasta tehtyyn muusiin sekoitetaan 1 dl maitoa, 1,5 tl suolaa, 1 dl emmentalraastetta ja 1 muna. Taikinasta muotoillaan pihvejä, jotka kieritetään vehnäjauhoissa, keskelle upotetaan pieni pala mozzarellaa ja pihvit paistetaan oliiviöljyssä.

Eiliset pihvit tein pakastetusta muusista. Toki tiedän, että pakastaessa muusi vetistyy, mutta jatkojalostukseen se käy silti. Taikinaan kannattaa silloin lisätä yksi muna enemmän ja tarpeen mukaan vehnäjauhoja. Muistelin kokkaillessani, että minulla on jokin toinenkin perunapihviresepti tallessa. Se olikin perunaletturesepti. Tällainen:

6 dl perunamuusia, 1 dl sämpyläjauhoja, 2 munaa, vähän öljyä, 1 rkl lipstikkaa sekoitetaan ja paistetaan letuiksi.

Molempien yhteinen idea kävikin jo varmaan ilmi. Pohja on kuta kuinkin sama. Sitä voi juhlistaa juustoraasteella, mozzarellalla ja ties millä, mutta jos ei tee niin, kannattanee lisätä yksi muna, että lettu tai pihvi (taitaa olla pelkkä koostumuskysymys) pysyy kasassa. Ajattelin eilen, että tuhti papusalaatti sopisi perunapihvien seuraksi, mutta meillä sattui olemaan ihan tavallista salaattia.

Turkoosi tikkataulu

2012-01-17T21:42:00.000+02:00

En keksi tästä yhtään mitään sanottavaa. Yritän silti.

1. Kauhavan kangasaitan kuteesta kympin koukulla iäisyysprojekti.
2. Ikää enää en aio virkata mattoa.
3. Mikä on hierojan puhelinnumero?
4. Mutta tulihan silti komian värinen?
5. Niin että ehkä se silti kannatti.

Aprikoosia, mutta ei syötäväksi

2012-01-15T22:00:00.002+02:00

Tämä neule on mennyt käyttöön ennen kuin on ehditty kuvaamaan. Vähältä piti tänäänkin. Hämärä jo hiipi, kun hilppasimme miehen kanssa hätäsesti kuvaamaan. Onko jonkun muun neulojan mielestä poseeraaminen tympein osio koko projektista? On se niin teennäistä. Kylmäkin oli.

No, mutta itse projekti: syksyn viimeinen luentoneule näyttäytyy nyt. Ihan loppuun tein tämän kuitenkin kotona, koska yhtenä kappaleena neulottavat tahtovat tulla loppua kohti niin suuriksi ja hankaliksi pyöritellä. Vartalo-osa meni hyvin luennoilla, kun sai vain päästellä eteenpäin.

Malli on Veera Välimäen Modaan 3/11 suunnittelema "okrankeltainen jakku", joka minulla muotoutui aprikoosiksi. Kävi nimittäin niin, että lähdin Vihreästä vyyhdistä ihan yllättyneenä Abuelitan Baby Merino Lace -langat kassissani. Mietin pitkään, mitä minulle on tapahtunut, että ostan omaan projektiini aprikoosinväristä lankaa. Myöhemmin kyllä olen ajatellut, ettei tämä hullumpi valinta ollut. Väri sopii hyvin tummansinisen kanssa, ja myös ruskeiden yksityiskohtien seuraksi.

Mallista on valitettavasti vähän sanomista. Kokoluokitus tuntuu olevan turhan iso. Lisäksi tällaisten yhtenä kappaleena neulottavien ongelmana on usein se, ettei saumojen puuttumisen vuoksi tule jämäköittäviä rakenteita ollenkaan. Tämän neuleen on tarkoitus ollakin lurppana, mutta niskassa lurppanuus ei ole kovin mukavaa. Taidan olla niitä ihmisiä, jotka haluavat, että vaatteet pysyvät päällä sen kummemmin sitä ajattelematta. Hankalat vaatteet jäävät vaatekaapin kaunistuksiksi. Jos tälle uhkaa käydä niin, olen ajatellut kehitellä neuleeseen niskasauman tavalla tai toisella. Ehkä valesauma I-cordia tai jotain. Katsotaan.

Jämä 3

2012-01-10T16:25:00.000+02:00

Kaurapuurosämpylät.

Olen lahjonut rahalla aamunvirkun tyttäreni keittämään puuroa viitenä aamuna viikossa. Parasta aamulla on kaurapuuro, sen sanon. Toisinaan puuroa jää kuitenkin yli. Se ei haittaa, sillä nyt kun näpyttelen tietokonetta kotona, voin siinä sivussa pyöräyttää kaurapuurosämpylät.

Kuulun niihin, jotka ovat opetelleet kokkaamaan kirjasta, mutta eihän niissä missään lue, paljonko nestettä ja hiivaa silloin käytetään, jos mukana on puuroa. Onhan puurossakin nestettä. Olen päätynyt sellaiseen järkeilyyn, että arvioin silmämääräisesti puuron määrän ("No, tuollainen puoli litraa.") ja vähennän määrästä mielessäni vähän ja lisään sitten tarvittavan määrän vettä. Puoleen litraan nestettä riittää hyvin 25 g hiivaa. Taikina kohoaa hitaammin, mutta sämpylöistä tulee parempia niin.

Äidiltä olen oppinut, että löysästä sämpylätaikinasta tulevat parhaat sämpylät. Ei aina komeimmat.

Voi voi, aivan uusavuttoman oloinen päivitys, mutta en minä aina ole osannut tehdä kaurapuurosämpylöitä.

Jämä 2

2012-01-09T10:09:00.000+02:00

Meille jää yleensä joululta myös voitaikinalevyjä ja luumuhilloa. Ei niitä torttuja kuitenkaan kukaan enää tammikuussa syö. Eihän? Molemmat saa käytettyä uudenlaisiin herkkuihin, jotka taas maistuvat mukavasti talviselta, ei enää jouluiselta.

Voitaikinalevyistä olen jo parina vuonna tehnyt Anna Bergenströmin (no taas!) ohjeella omenapiiloja. Ohje on kirjasta Talvitunnelmia. En muista ihan tarkkaan, miten kirjassa neuvottiin, mutta jotenkin niin, että ehkä kolme omenaa kuoritaan ja lohkotaan vähän reiluhkoiksi viipaleiksi. Ne kuullotetaan pannulla voissa ja sekaan lisätään fariinisokeria, kanelia, vaniljasokeria, rusinoita ja saksanpähkinöitä reiluna rouheena. Seos levitetään voitaikinaneliöiden (kaulin valmiita vähän isommiksi) päälle ja taitetaan kolmioiksi. Reunat pitää painella tosi huolellisesti kiinni. Paistetaan 200-225 asteessa n. 10-15 min.

Minusta nämä käyvät oikein hyvin sunnuntain kahvipöytään, mutta söisin mieluusti myös pulkkamäessä evästauolla. Nyt pitääkin käydä laskemassa vaikka joka päivä, kun on lunta, mutta ei mikään siperialaistyylinen pakkanen.

Jämä 1

2012-01-04T09:36:00.000+02:00

Ruokaa rippeistä -teeman mukaisesti tuhotaan ensin viimeisetkin joulujämät. Kaupan valmisrosollia jäi joululta yksi kokonainen rasia. Siitä tehtiin rosollimunakasta, jonka voi perheelle markkinoida kasvisfrittatana. Rosollia kuullotetaan pannulla ja maustetaan valkosipulilla, timjamilla ja oreganolla. Munakasmassa keikautetaan päälle. Yläasteella opetettiin tekemään munakas niin, että lisätään yhtä munaa kohden yksi ruokalusikallinen maitoa. Jos on kyseessä iso munakas, maidon määrää voi hiukan vähentää. Munakasmassaan voi sekoittaa myös raastettua parmesania, mutta me ripottelimme fetajuustoa, koska sitä sattui olemaan ja se sopii hyvin punajuuren kanssa. Vielä suolaa ja pippuria.

Munakas on mitä parhainta rippeiden fuusiointiruokaa. Espanjalaiseen munakkaaseen piilotetaan eilistä perunaa, italialaiseen kesäkurpitsaa, kinkkumunakaskin on hyvää. Sitä paitsi munakas on täyttävä ja salaatin kanssa ihan täysi ateria.

Tammikuu on ituhippikuu

2012-01-02T16:13:00.001+02:00

Tammikuussa idätetään, kuten aina ennenkin. Idättämisinto liittyy siihen, että joulusiivouksissa aina löytyy kaapin perukoilta idätysastia ja siihen että tammikuussa yleensä pyritään elämään niukemmin (tai joudutaan, ihan miten vain). Vielä intoon liittyvät kaupan talven mittaan laihtuvat salaattipussit. Niinpä nytkin mungpavut lähtivät idätykseen.

Etäopiskelen melkein koko tammikuun, minkä vuoksi saan taas lähituntumaa kokkailuun. Kokkailin toki syksylläkin viikonloppuna miehen kanssa viikon ruoat kerralla, mutta se ei ole kovin kivaa.

Nyt keskityn siis ituhippeilemään ja tyhjentämään pakastinta yllätysrasioista. Ajatuksena on tehdä kasvispainotteista ruokaa edullisesti ja hyödyntää rippeitä entiseen tapaan. Inspiraatioksi lainasin kirjastosta muutaman kirjan, joihin uppoan seuraavaksi. Mukaan lähti jo moneen kertaan lainassa ollut (Hilkka Järvinen & Maija Koski) mahtavan hyvä Apukokin keittokirja, jonka aion ostaa omaksi. Lainasin myös Elina Teerijoen kirjan Sata ruokaa tähteistä. Etsin kuumeisesti myös yhtä tosi kivaa kierrekantista pikkukirjaa, jossa on ainakin lanttukukkojen ja muutaman muun tosi hyvän leipomuksen ohje. Muistaako kukaan sellaisen opuksen tekijää tai nimeä? Aika uusi kirja, voimapaperin värinen.

Vähäeleisempi

2011-12-29T08:29:00.000+02:00

Tulin kotiin ja vaivuin flunssaan. Seuraavaksi rojahti mies. Siinä sitten makasimme räkäisinä ja hoidimme kaikkein välttämättömimmät. Vaan tulihan se joulu niinkin. Lapsityövoimaa hyödynnettiin röyhkeästi, ja astiakaapit ja sauna ovat edelleen siivoamatta. Ja silti joulu tuli.

Pyjamapäiviä, pelihetkiä ja kirjapinoja. Juuri tätä on joululoma parhaimmillaan.

Joulutipuja

2011-12-13T23:48:00.000+02:00

Kyllä tiedän, että tähän aikaan pitäisi olla jo nukkumassa, mutta monituntisen esseenkirjoitussession jälkeen pitää ajatella hetken jotain ihan muuta. Niin että esittelen nyt nämä joulutipuset. Ompelin niitä melkein ohimennen ja kiinnitin sitten langalla valmiiseen kranssiin. Tipuja voisi tehdä enemmänkin ja kiinnittää joulun jälkeen johonkin muualle. Kuopus oli sitä mieltä, että linnut tarvitsevat pesän, ehdottomasti.

Viikonloppuisin olemme jo perheen kanssa odottaneet joulua. Meidän adventtipyhiin kuuluu aina maistella jotain jouluista. Samalla leivon ja kokkaan hiljalleen joulua varten pakastimeen. Muuten tulisi stressi, joka taas veisi ilon koko juhlasta. Ehkä voisin jo hiukan levitellä joulukoristeita viikonloppuna kotiin palattuani. Toistaiseksi on vain kynttelikköjä ja tuo kranssi.

Vielä hetken puurramme kukin tahoillamme. Vielä hetken päivä lyhenee.

Viestinviejän lapaset ja nappimösä

2011-12-05T11:47:00.000+02:00

Huhuu, kattokaas, mitä täällä on valmiina! Ihan ilman ohjetta väkerretty mösä ja Subway Mittens -lapaset, jotka olen aikonut tehdä jo vuodesta 2007, jolloin ohje ilmestyi Interweave Knitsissä. Subway-lapasten idea on se, että taskuun saa metrokortin. Taisipa olla ihan NY:n joukkoliikenteen kortin mukaan suunniteltu taskun kokokin. Helsingin joukkoliikenteen kortti ei tuohon mahdu, enkä toivottavasti sitä toukokuun jälkeen enää ikipäivänä tarvitsekaan, mutta nelivuotias lupasi laittaa taskuun viestin, että rakastaa äitiä ja vielä aikoi piirtää meidän vanhan auton kuvan.

Vielä erillinen maininta langasta: Ostin sen Vihreästä vyyhdistä, joka on vaarallisen lähellä kouluani. Sitä paitsi liikkeessä on erittäin ystävällinen palvelu! Lanka on Zealana-firman Kauri, joka on 60 % merinoa, 30 % opossumia ja 10 % silkkiä. Lapaset ja mösä ovat siten sekä pehmoiset että lämpimät. Mies innostui tuosta opossumista niin, että googlaili vähän. Opossumin vanha suomalainen nimi on ollut pussirotta. Että rottalankaa ostin luksuslankana! :)

Adventti ilman sohjoa

2011-12-03T20:54:00.038+02:00

Kaupungin valot sykähdyttävät päivällä ja illalla. Harmaa aika alkaa kimmeltää ja loistaa. Loppuvuoden päivät pääkaupungissa alkavat olla luetut. Kahden käden sormilla lasketaan.

Mennyt viikko oli niin mukava, että ihan hämmästyin. Tapasin kaksi ystävää, söin herkkuja, luin illalla kirjaa ja olin rauhassa väsynyt.

Suosittelujen lista jatkuu:
Ravintola Juuri, Korkeavuorenkatu 27. Lounastin Juuressa, ja ruoka oli erittäin hyvää. Aion joskus vielä kokeilla päivällistäkin. Suomalainen, juureva. Langanystäville tiedoksi, että tämä on ihan Menitaa vastapäätä. Vieressä on Kaffecentralenin tosi hauska pieni kivijalkakahvila. Mies on tilannut joskus muinoin Ruotsista hirmulaatikon firman kahveja, joten kannoin pari kiloa tuliaisia tuolta kivijalasta.

Kässypäivitys

2011-11-19T14:20:00.001+02:00

Olen kutonut syksyn mittaan luennoilla yhtä sun toista, mutta koska opiskelupäivät ovat pitkiä ja kotona on vähän muutakin tekemistä kuin söpöjen valokuvien ottaminen, näiden tuotosteni kuvaaminen on vain jäänyt. Täältä pesee, kun viimein otin asiakseni.

Säärystimet olen tehnyt ystävältäni Johannalta lahjaksi saamastani n. 100 g:n vyyhdestä ahvenanmaanlampaan ohutta villalankaa. Malli on Tiny Owl Knits -blogista malli Some Cloudy Day. Olen halunnut tehdä säärystimet jo vaikka kuinka kauan, mutta en älynnyt, että minulla on malliin sopiva lankakin! Malli oli juuri sopivan helppo luentoneulottavaksi. Lopputulos on aikamoisen tarpeellinen juuri nyt. Hyr, kun onkin kylmää.

Toinen luentoneule on ollut kaulaliina. Kudoin sitä yhdestä sun toisesta omituisnöttösestä, joiden sävymaailman yritin saada sopivan epäsopivaksi, mutta silti hiukan syksyiseksi. Mielestäni onnistuin! Mukana on vähän erivahvuisia lankoja, joten lopputulos on kotikutoisen oloinen. Neuloin tätä itselleni, mutta mies ilmoitti, että hän haluaa kaulaliinan. Voisinko sanoa ei tuolle arjen sankarille, joka pyörittää viisilapsisen perheen arkiviikot?

Ja viimeisenä tässä pläjäyksessä virkatut tossut eskarilaiselle. Olen toivuskellut menneen viikon sairastumisesta, josta näköjään selvisin lähinnä säikähdyksellä ja retkellä pääkaupunkimme sairaalamaailmaan. (Oikeasti: en enää ikinä halua sairastua siellä.) Virkkasin sitten kotiin päästyäni sohvannurkassa tossut, joista tuli sattumalta kuusivuotiaan kokoa. Kiinnitin kärkeen pyörylät, joita virkkailin manian vallassa vuosi sitten.

Tossujen innoitus tuli Suuresta käsityölehdestä, jossa oli mukavan näköisiä tossuja. En oikein osaa virkata mallista, joten piti tehdä soveltaen. Lanka oli Novitan Isoveli ja koukku 4,5.

Kaikkea sitä

2011-11-13T23:33:00.000+02:00

Isänpäivää vietettiin tänään. Samoin saimme jo toisen lapsosen toiselle kymmenelle. On tämä elämä yhtä juhlaa! Viime kuun loppupuolella oli mun juhlat, jolloin sain ihania kortteja. Ja monia tekstiviestejä. Niin monia, että ihan häkellyin.

Perhe muisti minua oikein kivalla sukkakirjalla ja pienellä sushiopuksella. Susheja piti sitten kokeilla. Tässä(kin) asiassa olen ollut varsinainen dinosaurus. Sushi on ollut mielestäni trendiaskartelua, johon en ole halunnut sekaantua. Kun sitten kämppikset ovat laittaneet lounasbokseihinsa sushia, olen kiinnostunut.

Askartelua homma muistuttikin, mutta sushit tuskin jäävät kertakokeiluksi. Wasabiin tosin en totu ikinä. Laittaisin mielelläni jonkin kivan sushireseptin tänne, mutta en osaa vielä hommaa riittävän hyvin ja netistä näyttää löytyvän todella paljon kivoja linkkejä.

Sen sijaan linkitänkin kaksi aiheeseen sopivaa osoitetta Helsingissä:

Tokyokan, Annankatu 24 (www.tokyokan.fi)
ja kiinalaisten kämppisteni kantapaikka Oriental Supermarket, Sörnäisten rantatie 3.

Teetä ja Buranaa

2011-11-07T12:40:00.002+02:00

Öh, tuota. Opettelen vasta tietotekniikan kaikkia hienouksia, mitä ihminen saattaa tarvita, kun kamera on eri paikassa kuin siihen sopiva tietokone. Kun kuvat osaa ladata kännykästä Flickriin, mutta ei tiedä, miten ne saa sieltä blogiin. Siispä tämän päivän kuvat ovat eri päivityksissä. Olkoot.

Kamala flunssa tuntuu melkein onnekkaalta: saa maata kotona sairaana. Pienet ovat olleet kotona, leikkineet aamupäivän Legoilla ja sitten pikkaraisilla. Ei yhtään riitelyä.

(eilen salakuunneltua:)
S: Kuuleeko sun korva?
T: No kuulee kuulee.
S: Miksi se ei sitten vastaa mulle mitään?

Kesästä asti olen tehnyt laiskoina hetkinä skonsseja uudella ohjeella. Ei ole ihan niin paljon rasvaa kuin aiemmassa ohjeessani. Ohje on mukailtu (yllätys yllätys) Anna & Fanny Bergenströmin kauniista ja käyttökelpoisesta kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Aina kirjan nimen luettuani rupean miettimään pähkinäpuuta, makuja ja tuoksuja. Tulee kauhea nälkä ja kaukokaipuu.

3 dl grahamjauhoja ja 3,5 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl suolaa ja 2 tl leivinjauhetta sekoitetaan. Seokseen lisätään 2 dl turkkilaista jugurttia ja 1 dl vettä ( tai sitten 3 dl piimää). Taikina jaetaan viiteen palaan, joista muotoillaan litteitä leipiä. Leivät leikataan ristikkäin (tulee neljä palaa) ja paistetaan n. 10 min. 250 asteessa. Tarjoillaan voin ja vadelmahillon kanssa, painikkeeksi teetä.

2011-11-07T12:39:00.002+02:00

KummalLista

2011-10-17T19:57:00.003+03:00

1. Olen opetellut käyttämään uutta puhelinta. (Sitä, jolla ystävien vinoilun mukaan voi tehdä kaikkea muuta, mutta ei soittaa.)
2. Perjantaina juoksin metsässä kuin hirvi ja olin onnellinen pakkasaamusta. Mietin, että pääni täytyy olla sekaisin.
3. Kutimilla värikkäitä asioita. Milloin ehtisin saada valmiit kuvattua?
4. Ompelukoneellani oli huoltomiehen mukaan ommeltu 1,2 miljoonaa tikkiä.
5. Häkellyttävänä hetkenä tajusin, että minulla on kaikkea. (Mies kommentoi lakonisesti, että velkaakin on.)
6. Kirjapari: Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis & Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi
7. Opiskellahan tässä pitäis.
8. Opetin kiinalaisia leipomaan omenapiirakkaa, ja he opettivat minua tekemään kiinalaista salaattia.

Kiinalainen salaatti:
Jäävuorisalaatti paloina wokkipannulle. Kiehuvaa vettä päälle. Sekaan valkosipulisilppua, chilirouhetta, suolaa, soijakastiketta ja punaviinietikkaa. Nopea kiehautus. Vaikuttaa kummalliselta, mutta on hyvää riisin ja soosin kanssa.

Pika pikaa

2011-09-28T23:21:00.000+03:00

Vietän nyt kahta elämää, joilla ei oikein ole muuta yhteistä nimittäjää kuin subjekti.

Olen välttänyt eteläisiä päivityksiä, koska niistä tulee välttämättä pateettisia, tavalla tai toisella.

Nyt kuulkaa sorrun pateettiseen nyhveröintiin. Kyllä te tiedätte, mitä kaikkea ihminen kaipaa, kun hän on poissa kotoa. Kun kämpässä on kuukauden asumisen jälkeen jo sänky ja tietokone. Ei sitä ihan luksukseksi viitsisi määritellä. Eihän?

Jos olisin ollut tänään kotona, olisin ihan varmasti laittanut pika pikaa. Siihen keitetään kevyesti parsakaalia. Sitten parsakaali freesataan kevyesti pannulla, jossa on öljyä ja valkosipulia. Lisätään suolaa ja pippuria. Pastan ja parmesanin kanssa se sitten hotkaistaan. Ja tuo ruoka toimii aina. Ja sitä voi varioida, käyttää eri kasviksia tahi lisukkeita.

Kauluri&Co.

2011-09-18T16:07:00.002+03:00

Ihana tällainen lämpöinen syyskuinen sunnuntai kirpeän kuuraisen aamun jälkeen. Alan jo vähitellen uskoa, että tällekin, pitkään kuvaamattomana lojuneelle kaulurille ja pipolle tulee vielä käyttöä. Kaulurin idean sain alun perin Quince&Co:n kivasta kaulurista. En halunnut ostaa ohjetta, joten ajattelin tehdä itse jotain samantapaista. Idea kuitenkin muuttui matkalla, ja tällainen kaulurista sitten tuli. Tein kaulurin pariksi ainaoikeinneuleisen pipon. Smurffipipon. Ja vielä ranteenlämmittimet, jotka eivät mahdu käteeni, mutta onneksi tytölle mahtuvat. Ehkä myöhemmin jaksan tehdä itsellenikin, mutta kyllä nyt riittää tämä lanka hetkeksi.

Kun pitää olla aina jotain projektia, niin olkoon tämä nyt sellaisen alku, että neulon tuolta omista varastoistani. Se sopii opiskelijameininkiin paremmin kuin hyvin. Tämä lanka oli kakkoslaatuista Pirkka-lankaa. Kauluriin käytin sitä kolminkertaisena ja kudoin kympin puikoilla. Arvatkaapa, tuliko sillä nopeasti valmista?

Tärkeintä, että jalat on lämpimänä?

2011-09-04T17:02:00.000+03:00

Kelpaa loikoilla, kun on sunnuntai ja kaikki rakkaat ympärillä. Neljäsluokkalaisella ja tokaluokkalaisella tänä syksynä uudet sukat. Meillä muilla entiset ovat vielä ehjät ja sopivat.

Nöttösiä

2011-08-25T20:41:00.000+03:00

"Kaikki järjestyy", on joku minua viisaampi joskus rauhoitellut. Hän on ollut harvinaisen oikeassa. Olen elämässäni huomannut, että kaikki järjestyy. Ei aina silloin, kun kiivaasti haluaisin. Ei aina juuri niin kuin olisin halunnut. Mutta kaikki järjestyy.

Hiljalleen kaikki onkin järjestynyt: halpa asunto, monet raha-asiat ja keskeneräisyydet, joita vielä pari viikkoa sitten otsa rypyssä pähkäilin. Toissailtanakin järjestyi eräs iso asia. Olin todella helpottunut, kun ajelin illalla kotiin. Peltolakeuden päällä leijui raskas sumu, joka värjäytyi auringon laskiessa epätodelliseksi unimaisemaksi. Olin loputtoman väsynyt viime viikkojen työstä ja pelkäämisestä, ja samaan aikaan huomasin, että kaikki on hiljalleen alkanut selkiytyä. Sumua olikin enimmäkseen pelloilla, ei enää minun pääni sisällä. Muistin yhtäkkiä sen: "Kaikki järjestyy."

Tässä järjestelyryteikössä ei kuitenkaan ole liiemmin energiaa ajatella vaikkapa vaativaa neulemallia. Käsien pitää kuitenkin saada tehdä jotain. Jonkin asian pitää tulla näkyväksi. Olen siis vaihteeksi käynyt ihmeellisen kummallislankalaatikkoni kimppuun. Lapasten innoittajina olivat handepanden nöttöslapaset (linkki menee ravelryyn). Ja alakuvassa seuraava projekti suunnitteluasteella.

Puskassa

2011-08-17T13:28:00.000+03:00

Kuvan vadelmapuskassa erottaa juuri ja juuri hämmentyneen blogistin melkein astumassa ampiaispesään . (Tosin ampiaispesä pitää kuvitella itse.) Samanlaista puskaa, pelkoa ja hämmennystä on ollut elämässäni nyt monen kuukauden ajan. Tämä perheenäiti lähtee vielä vuodeksi opiskelemaan eri puolelle Suomea.

Toisin sanoen: Lähden noutamaan Helsingistä aineenopettajan pätevyyden (entivanhaan puhuttiin auskultoinnista). Lähempänä ja yksinkertaisemmin se ei nykysysteemillä onnistu. En oikein pysty pukemaan sanoiksi kaikkia ristiriitaisia ajatuksiani juuri nyt, kun lähtöön on puolitoista viikkoa. Ajattelen merimiehiä, jotka joutuvat edelleen olemaan kuukausitolkulla pois kotoa. Minä sentään olen vain muutaman yön viikossa.

Nyt vielä keskityn mehustamaan, siivoamaan ja kitkemään villiintynyttä pihaa.

P.S. Ranskalainen ruokatori Seinäjoella lauantaihin asti. Ihania juustoja, oliiveja (kalliita), makkaroita, leivonnaisia ja vaikka mitä! Suosittelen.

Jämä on parasta!

2011-08-08T13:28:00.001+03:00

Tämän päivityksen innoittajana on Harmaata arkea -blogin Outin lapsoset, joiden elämä on mennyt ihan kesäkurpitsaksi. Outin lapsille terveisiä, etteivät suinkaan ole ainoita maailmassa, eli "ei kukaan muukaan" -argumentti ei nyt toimi. Uutta ideaa kehiin siis!

Uusi idea on tietysti aika vanha, eli täytetyt kesäkurpitsat. Ohje on hyvin viitteellinen, sillä tämä on niitä ihania ohjeita, joihin voi käyttää tähteitä ja kaikenlaista, mitä kaapista löytyy.

Keskikokoisista kesäkurpitsoista kaavitaan sisukset pois. (Niistä voi keittää kasvissosekeittoa tai voi soseuttaa sämpylätaikinaan.) Täytettä varten kuullotetaan sipulia ja paprikaa. Lisätään edellisen päivän mausteisen makkaran jämät kuutioina (tai jotain vastaavaa, jos on), keitettyä ohraa (tai riisiä tai kuskusia tai quinoaa), tutkitaan, onko papuja tai jotain muuta. Täyte maustetaan ainakin tuoreella persiljalla ja oreganolla. Suolaa, pippuria. Lopuksi massaan sekoitetaan juustoraastetta ja kananmuna tai kaksi sitomaan aineksia toisiinsa. Massa kesäkurpitsoihin ja ruoka uuniin 200 asteeseen. Ehkä 20-30 minuuttia.

Haluan muistuttaa, että tosi niukoistakin aineksista syntyy tosi hyviä täytettyjä kesäkurpitsoja. Tämä on ehkä parhaita jämäruokaohjeita! Muistaakseni jossakin italialaisessa ohjeessa kesäkurpitsan tai tomaatin täytteeseen käytettiin leivänmurujakin, eli vain ruokakaapin sisältö on rajana. - Ja onko edes se, kun pihalla kasvaa rikkana ja viljeltynä vaikka mitä syötävää?

Lihansyöjän salsa

2011-08-04T21:05:00.000+03:00

Tänä kesänä on syöty monta kertaa HK:n järjettömän hyviä tuoremakkaroita, jo siitäkin syystä, että niitä löytyy tämän tästä -50% -lätkillä varustettuina. Mausteiset makkarat kaipaavat paljon raikastusta ja hedelmäistä makua, ettei jäisi tunkkainen maku suuhun. Tämä salsa on yllättävän hyvä ja tosi nopea; sen ehtii tekemään sillä aikaa, kun makkarat paistuvat pannulla.

Ensimäisen kerran söin tätä kälylässä, mutta näin helppo ja kiva ruoka ei jää kertakokeiluksi. En muista ihan tarkkaan, menikö alkuperäinen ohje näin, mutta meillä salsa on tällainen:

Purkillinen kidneypapuja huuhdotaan, purkillinen maissia valutetaan, samoin purkillinen papaijaa. Papaija paloitellaan pienemmäksi. Vielä paprika tai pari renssataan ja kuutioidaan. Kaikki aineet sekoitetaan kulhossa, johon lisätään vielä purkillinen raejuustoa ja ehkä puoli desiä sweet hot chili -kastiketta. Sekoitetaan kevyesti. Ei muuta.

Sophie Neveu sienestää

2011-08-02T22:33:00.000+03:00

Kuuntelin viime talvena viimeinkin paljon kohutun Da Vinci -koodin äänikirjana. Ihan kirjan alkupuolella Sophie Neveu säntää Louvreen suoraan murhapaikalle. Mieleeni jäi Sophien ilmeisesti itse neulottu villapusero, jossa oli isot taskut. Isoille taskuille tulikin tarinassa käyttöä. Samaan aikaan jäin Ravelryssa aina ihailemaan Kate Daviesin suunnittelemaa Manua ja rupesin sitten itsekin kutomaan isotaskuista.

Käyttämäni lanka, Sandnesin Alpakka, on pyörinyt kaapissani aina vuodesta 2007, jolloin ostin sen valmistumislahjaksi itselleni. Neuleprojekti taas oli pitkä ja kivinenkin -ja ennen kaikkea loputtoman tylsä. Ongelmat, kuten aluksi liian pitkiksi kudotut hihat, sen sijaan olivat ihan itse aiheutettuja. Ohje oli nimittäin tosi perusteellinen ja hyvä. Uutta tekniikkaakin tuli ohjeen mukana, kuten aloitus, päättely ja napinlävet i-cordina.

Tykkään tästä neuleesta tosi paljon! Lämmin se kyllä tuntuu olevan ja kutittaa ihan hirveästi paljasta ihoa vasten, mutta tämähän onkin talvineule.

Piipaa!

2011-07-28T20:44:00.001+03:00

paloauto

Kesäterveiset työleiriltä. Kesä on mennyt pääosin terassinrakennustunnelmissa, tosin minulla lähinnä muonittajan roolissa. Välillä tuntuu, että lomallakin sanon yhtenään lapsille, että ihan kohta. Vaihtoehtoisesti välillä: "Ihan pian." Kadehdin välillä ihmisiä, jotka tekevät kaikenlaista kivaa jälkikasvunsa kanssa. Ja ajattelen, että jos aina vain lupaan tehdä jotain ihan pian, lapset ovat pian viistoistakesäsiä, eikä niitä enää kiinnosta.

Tänään kuitenkin haettiin Tiimarista kangastussit ja lapset saivat piirtää vaatteisiin. Valitsin virttyneimpiä T-paitoja, jotka syksyllä jo joutaisivat pois. Nyt harmittaa nuukailuni, sillä voiko hienompaa kuvaa ollakaan kuin kuusivuotiaalla?

Pari vinkkiä tähän vielä:
1. Kun piirtää, kannattaa T-paidan etu- ja takakappaleen väliin laittaa pahvi.
2. Jos piirtää väritetyn kerroksen päälle, pohjaväri kannattaa kiinnittää ensin silittämällä, jotta värit eivät sekoitu. Kuvassa näkyvät 112-numerot suttaantuivat vähän.
3. Kun silität, suojaa rauta pienellä kangaspalalla ja laita silitettävän kuvan alle esim. leivinpaperi. Muista kytkeä höyry pois höyryraudasta.

Nyrjähdysraitaa

2011-07-20T11:29:00.000+03:00

Tämmöset sukat valmiina. Lanka on Sisua. Hyvä ja kestävä lanka. Malli sama kuin ennen. Puikot 2.25. Espressokuppi sopi väreihin. Se on miehen rakas Italian muisto.

Ei ehdi nyt enempää pohdiskella. Pitää mennä pullaa leipomaan, vattuja poimimaan, pihaa siistimään jne.

Tagliatelle x 2

2011-07-12T14:27:00.000+03:00

Kesä antaa nyt parastaan myös keittiössä, kun kaupassa on uuden sadon kasviksia ja mansikkakausikin on kuumimmillaan. Olen tehnyt uusia kokeiluja ja käyttänyt vanhoja rakkaita ohjeita. Uusista pitää mainita kesäkurpitsatagliatelle, joka ei ole pastaa ensinkään, vaan pannulla oliiviöljyssä lötköhköksi paistettuja kesäkurpitsasuikaleita, jotka syntyvät helposti kuorimaveitsellä vedellen. Maustetaan suolalla, mustapippurilla ja pikku lirauksella sitruunamehua. Me söimme broilerinfileen kanssa. Sopii varmasti kalankin seuraksi.

Klassikko sen sijaan on Jamie Oliverin kesäkurpitsatagliatelle. Valkosipulinkynsi kuullotetaan kevyesti oliiviöljyssä ja sekaan lisätään ihan pikkuruisia kesäkurpitsoja viipaleina ja kuullotetaan. Hetken kuluttua lisätään yhden sitruunan mehu ja kourallinen tuoretta basilikaa. Sekoita 500 g:aan keitettyä tagliatelle-pastaa. Suolaa, pippuria, reilusti parmesania.

Nyt olisi muutenkin vaikka mitä ruoka-ajatuksia, mutta panen aidon ahvenanmaanpannukakun ohjeen itselle muistiin. Nuorena oltiin kesiä töissä Ahvenanmaalla, mutta mikään käyttämäni ahvenanmaanpannukakun ohje ei ole maistunut oikealta. Tämä maistui.

Ja kuva ei tietenkään liity näihin ruokiin, vaan on reissulta paluun jälkeisen aamun virityksiä siitä, mitä kaapista löytyi.

Kesäonnea

2011-07-07T23:03:00.000+03:00

Voi tätä kesäonnea!

- Kesäkeittoa
- Kasvispaistosta
- Uusia pottuja, aina vain.
- Salaatteja
- Mansikoita
- Pian mustikoitakin

Kirpparilta löytynyttä, virheetöntä emalikattilaa olen vasta ihaillut. Kesäkeiton tein teflonkattilassa. Kuka sitä jaksaisi muuten vahtia? Pojat noukkivat jo innoissaan (osin raakoja) mustikoita metsän puolelta, kun halusivat mustikkapiirakkaa. Leivoinhan tietysti. Kuka olisi voinut olla leipomatta? Poikani ovat pian yksitoista, pian kahdeksan ja kuusi. - Joka vuodenajan onni on kaava-alueella oleva tontti, joka rajoittuu kahdelta sivulta metsään.

Onnea on myös oma piha. Tämä punkkarikukka on tullut kälyn lahjoittamien taimien mukana.

Loma kahden

2011-06-29T11:26:00.000+03:00

Verona

Gardajärvi

Venetsia

Tämä blogi käsittelee arkea. Arki on kaiken alku ja juuri. Juhla nousee arjen keskeltä ja jää muistoihin erityisenä, koska sen tehtävä on olla erityistä. Todellista juhlaa oli koko viime viikko, jonka olimme häämatkalla. Häämatka tuli hiukan viipeellä, sillä matkalla vietimme kahdettatoista hääpäiväämme.

Kuvia otin vain vähän. Keskityin pitämään miestäni kädestä kiinni ja herkuttelemaan jäätelöllä, ruoalla ja maisemilla. Lapset viettivät viikkonsa isovanhempien hoivissa, ja heilläkin kuului olleen ikimuistoista mökillä kalassa ja mopon selässä.

Olen tässä hiljalleen ruohoa leikatessani ja kauhan varressa heiluessani sulatellut matkaa, mutustellut muistoja ja nauttinut taas ihan uudella tavalla arkisesta työstäni kotona.

Mutkatonta, mutta hyvää

2011-06-14T10:18:00.001+03:00

Voi, ihanaa, että joku on kiinnostunut resepteistäni! Joskus mielessäni ajattelen, etten oikein taida ymmärtää, että ne kiinnostavat vain itseäni, mutta en osaa lopettaakaan niiden kirjoittamista. Kotiruoka on kuitenkin yksi elämän parhaimpia asioita. Minussa on aimo kauhallinen marttaa, joka paitsi tekee, myös haluaa kauheasti kertoa siitä. Kun on olemassa tämä kanava, olen paljon vähemmän vaivaksi ympäristölleni :D

Tsatsikin ohjetta kyseli kälyn lisäksi myös puhelimitse siskoni. Tämän helpompaa ei juuri olekaan. Iso kurkku raastetaan karkeaksi ja pannaan valumaan noin vartiksi. Raaste sekoitetaan n. neljään dl:aan paksua turkkilaista jugurttia (sitä joulupukkijugurttia). Lisätään 1 tl suolaa, 1 tl valkoviinietikkaa ja pari valkosipulinkynttä puristettuna ja sekoitetaan hyvin. Pinnalle lorautetaan koristeeksi hiukan oliiviöljyä ja ripaus mustapippuria.

Sitten raparperipuoleen: Keitän ihan hillosokeripakkauksen ohjeen mukaan raparperihilloa. Lisään heti alussa sekaan vaniljatangon tai kaksi (kulloisestakin nuukuusasteesta riippuva määrä). Lopuksi vaniljatangot nostetaan pois, huuhdellaan kevyesti ja kuivataan. Sitten ne laitetaan isoon lasipurkkiin ja sinne myös pussillinen hienoa sokeria. Kun ovat siellä olleet jonkin aikaa, jauhetaan sauvasekoittimella ja saadaan vaniljasokeria. Pakko oli tämäkin lisätä, ettei mene hyvät ja kalliit vaniljatangot hukkaan. (Vaniljasokerin ohje Jamie Oliverin kirjasta)

Sain eilen Mallilta ison muovipussillisen raparperia. Suurkiitos vielä! Malli kertoi, että hänen äitinsä oli aikanaan käyttänyt hyödyksi myös raparperien kuoret, jotka hän oli keittänyt mehuksi. Päätin heti kokeilla raparperimehua. Nyt on kuitenkin aika monta puuhaa kesken ja mietin, milloin ehtisin keittää mehua. Yöllä vastaus tuli yhtäkkiä mieleeni. Pakastan raparperinkuoret ja keitän ne mehuksi mansikoiden kanssa! Voi, miten iloinen olin. Raparperi-mansikkamehua! Voiko parempaa toivoa?

Ja sitten vielä viimeinen yksinkertaisuusvinkkini: Tämä on lapsuudenkodistani. Äitini ei totisesti ole hellapoliisi, mutta tämä olikin helppoa ja hyvää herkkua, ja aikaa jäi puutarhatöille, joita äitini on aina rakastanut. Ensimmäisiä lapsuuden muistikuviani on jostain syystä unikon siemenkodat äidin kukkapenkissä. ne helisivät niin kiintoisasti. Helppo kesäpiiras: Sokerikakkupohja: Lasillinen kananmunia ja lasillinen sokeria vaahdotetaan ja vaahtoon lisätään varovasti lasillinen vehnäjauhoja. (Osan voi korvata perunajauhoilla. Leivinjauhetta ei tarvitse.) Paistetaan voidellussa astiassa tai vuoassa 175 asteessa puolisen tuntia. Jäähdytetyn pohjan päälle ladotaan vaniljajäätelöä ohuina siivuina tai vaniljakiisseliä (tai valmista vaniljakastiketta, kuten yläkuvassa) ja iso röykkiö tuoreita marjoja tai puolijäisiä pakastemarjoja. Ei muuta.

Herkkuja helteellä

2011-06-08T14:50:00.000+03:00

Meillä helteet on otettu vastaan herkutellen. Joka kesä innostun tsatsikista. Aina kun ensimmäinen halpa kurkkuerä tulee lähimarkettiin, teen tsatsikia. Se on niin hyvää savukalan kanssa, uusien perunoiden kanssa, leivän kanssa. Se on niin hyvää! Se on ihanaa helteellä!

Nyt olen iloinnut myös raparperista, joka alkaa vihdoin näyttää siltä, että aikoo juurtua pihaan. Raparperikiisseliä, raparperipiirakkaa. Jos vielä olis enemmän raparperia, keittäisin vaniljaista raparperihilloa. Se on talvella niin hyvää pannukakun päällä. No, sen sijaan kai keitän yhdeksänveen kanssa kuusenkerkkäsiirappia, jos helteeltä jaksamme lähteä keräämään kerkkiä.

Alkukesän paras ohje on Jamie Oliverin hedelmäpaistos. Se on juuri riittävän simppeli ja sovellettava. 3 3/4 dl vehnäjauhoja, 115 g voita ja 1 dl sokeria sekoitetaan muruksi. Puolet vehnäjauhoista voidaan korvata kaurahiutaleilla ja toinen puoli täysjyvävenhnäjauhoilla. Sokerin voi korvata osittain fariinisokerilla tai ruskealla sokerilla. Iso vuoka voidellaan ja puoli kiloa hedelmiä paloitellaan ja 3 rkl sokeria ripotellaan päälle. Murutaikina sekoitetaan hedelmien sekaan ja päälle. Paistetaan 200 asteessa puoli tuntia.

Hedelmiä voi vaihdella.Voi käyttää omenaa, päärynää, aprikoosia, nektariineja, raparperia, luumuja, marjoja... Tai voi käyttää monia hedelmiä sekaisin. Raparperin mausteeksi sopii hippunen inkivääriä. Paistoksen seuraksi voi keittää paksua vaniljakastiketta tai oikaista ja ostaa valmiskastiketta tai vaniljajäätelöä.

Monikäyttöinen, sovellettava. Sopii helteen tainnuttamille aivoille. Nautitaan pitkän talven jälkeen. Relataan. On loma!

Yritys kuvata uhmakohtauksen saaneen takkia

2011-05-29T21:31:00.000+03:00

Tässä takki, jonka viime viikolla ompelin. Olen aika ylpeä siitä. Kangas on lapsuudenkotini ikivanha päiväpeitto (jotain Marimekon 80-luvin kangasta). Äiti oli laittanut sen jo kierrätykseen menevien säkkiin, josta nappasin sen meille. Totuus kuitenkin oli, että kangas oli keskeltä hiutunut ja haalistunut rumaksi. Reunoista se idea siis lähti. Ja takki siitä tuli.

Olen erittäin ylpeä tuosta pyöreästä taskusta, joka on siis ihan oikeasti toimiva tasku. Olen perinyt anopilta painonappeja, joista hakattiin miehen kanssa napitus. Aika brutaalia hommaa, oikeasti. Tuli kaksi pientä reikääkin kankaaseen, kun ei hoksattu ensin varoa.

Nyt ei varsinaista kaavaa ole. Sekin on uutta. Hihan pyöriötä en osaa itse piirtää, joten siihen otin mallia yhdestä takin kaavasta.

Uhmakohtaus taas lähti siitä, että sanoin tyttären tukan roikkuvan hieman liikaa silmillä. Ei sitte, totes tytär ja yhteistyö loppui siihen.

Puutarhanhoitoa ja pariisilainen huivieleganssi

2011-05-22T13:00:00.000+03:00

Elämä on täyttä. Väsyttävää mutta hyvää. Eilen räpsäisin pari kuvaa jo jonkin aikaa valmiina olleesta Augustine-huivista. Lanka on ihanaa Wollmeisen Twiniä. Sävy on Moses. Tämä tuli tehtyä puolitoista kertaa, kun koko ei mennyt kerralla oikein ja lanka oli loppua. Hyvä että jaksoin! On tämä kiva huivi.

Ohjeen sain lahjaksi Hekulta, joka myös diilasi langan. Kiitokset!

En ole kyllä paljon ehtinyt nyt kutoa. Aina kun on kiva ilma, kunnostan pihaa ja nautin kukista. Viisvee on tarvinnut apua ja henkistä tukea apupyörittä ajoon, mutta nyt sekin sujuu!

Eilen hermostuin jokalauantaiseen siivousurakkaan, laaja-alainen hermoromahdus alkoi jo olla lähellä. Koko ajan joko siivotaan tai kärsitään mahataudista. Se ei käy! Jätin siivoamatta ja ompelin. Tuloksen näette kuvasta...

Suolaista, juurevaa

2011-05-09T22:04:00.000+03:00

Jos en ole aikaisemmin kehunut Sirpa Talkan leivontakirjaa Makeaa ja suolaista puutarhasta, saatte nyt sekä kehuni että suositteluni. Lainasin kirjan viime kesänä ihan painotuoreeltaan ja kokeilin siitä useampaakin ohjetta. Nyt, kun raparperit nousevat yllättävän terhakkaasti maasta, muistin, että tuossa kirjassa oli kivoja raparperiohjeita, ja lainasin sen taas.

Parasta kirjassa on, että suolaisissakin leivonnaisissa on valinnan varaa. Monessa ohjeessa on käytetty täysjyväjauhoja, mikä myös on kiva asia. Tänään kokeilin tehdä porkkanateeleipiä kirjan ohjeella. Ne menivät parempiin suihin välittömästi. Viisvee oli tosin aika pettynyt, kun voi suli pois lämpimän leivän päältä

Tämä kasvis-vuohenjuustotorttu ei ole jäänyt kertakokeiluksi. Se on kerta kaikkiaan ihanaa. Suolainen piiras salaatin kanssa on silloin tällöin hyvää vaihtelua kiireisten iltojen ruokavaraksi. Yleensä teen etukäteen kasvissosekeittoa, jos tiedän, että on porhallettava nopeasti jonnekin pian kotiintulon jälkeen.

Pohjaan sekoitetaan 2 dl vehnäjauhoja, 2 dl täyjyvävehnäjauhoja (1,5 dl.kin voi riittää), 1 muna, 0.5 tl suolaa ja 100 g pehmeää voita. Muokataan palloksi ja pannaan jääkaappiin tunniksi. Sitten taikina painellaan voideltuun irtopohjavuokaan.

Täytettä varten 1 pieni purjon varsi ja sipuli kuullotetaan öljyssä. Parsakaali pienitään ja keitetään kevyesti. (Alkup. ohjeessa kypsennetään mikrossa, mutta minusta se on epäilyttävää.) Sipulit levitetään piiraan pohjalle, sitten lisätään parsakaali ja lopuksi pötkö vuohenjuustoa viipaleina. Päälle kaadetaan vielä liemi, johon on sekoitettu 2,5 dl ruokakermaa, 2 munaa, 0.5 tl suolaa ja mustapippuria. Paistetaan n. 40 min. 175 asteessa.

Lappuliivi

2011-05-08T21:05:00.001+03:00

Nyt saa hurrata! Huraa!

Operaatio Keskeneräiset on nyt saatettu loppuun. Tämä yhdeksänveen (vielä vähän reilun kokoinen) liivi oli viimeinen onnettomista, joskus kesken jääneistä. Tarkemmin sanoen aloitin tämän noin vuosi sitten. Virkatusta yläosasta puuttui kolme palaa, ja kesken jäi. Nyt virkkasin puuttuvat palat ja kudoin helmaosan. Lanka on Mandarin Petit, joka on mielestäni todella miellyttävä puuvillalanka.

Olen todella tyytyväinen urakkaani. Kaksi aloitettua neuletyötä purin projektin aikana, koska niihin en ollut tyytyväinen. Nyt on kesken kaksi työtä, toinen virkkuu, toinen kutale. Kestäisi olla enemmänkin, mutta antaa nyt olla näin, kun tuntuu nyt niin hyvältä.

P.S. Laskin noista menneistä päivityksistä, että keskeneräisprojektissani valmistui yhteensä kahdeksan neuletta tai virkkuuta. Ihmekö, jos tuntui, että joka paikasta tursusi ihmeellisiä kässypusseja, joissa jokaisessa oli keskeneräinen käsityö. (Voitte tässä kohtaa lähettää myötätuntoisen ajatuksen miehelleni, joka urheasti kestää kaiken tämän.)

Isompi pitsiliina

2011-05-02T23:15:00.000+03:00

Olisin päivittänyt jo aikaisemmin, mutta tietokone putosi lattialle ja hajosi. Sitten lainasin miehen työkonetta, mutta en muistanut salasanaa. Voi voi.

Virkkasin 101 ideaa -lehdessä olleen mallin mukaan maton. Koska matonkude loppui kesken, tähän mattoon ei tullut piparkakkureunusta. Olin aiemmin aloittanut toisenlaista mattoa, joka kuitenkin alkoi kupruilla ikävästi ja jäi sitten kesken. Eli keskeneräisten projektiin tämäkin tuotos siis kuuluu.

Vessan matoksi tämän aioin, mutta neljäveestä oli niin mukava pudotella pikkuruisia tavaroita tuonne reikiin, niin annoin aluksi maton leikkihuoneeseen.

Hitaudesta

2011-04-20T22:26:00.000+03:00

Olen miettinyt tämän blogini nimeä. Alun perin tarkoitukseni oli pohtia enemmänkin kohtuullisuutta ja hitautta. Käsityöt edustavat minulle juuri niitä, samoin ruoanlaitto, joten sitten ihan niidenkin takia olen jumittunut esittelemään tuotoksiani täällä, ja filosofia on jäänyt vähemmälle. Se lienee hyvä, sillä olen keskinkertaistakin heikompi filosofi.

Kirjoitan hitaudesta siis vähän myöhemmin lisää, sillä aion nyt vain todeta, että hitaammin tulee parempaa - melkein kaikessa. Muistan ajan, jolloin ajattelin vilpittömästi, että kaurapuuro on pahaa. En ollut koskaan syönyt kuin jotain kolmen minuutin puuroja. Myöhemmin leimauduin Elovenaan, jonka parista olen tehnyt varovaisia tutkimusmatkoja muihinkin kaurapuurolaatuihin.

Lähituotetuista muistelen käyttäneeni Sutelan myllyn kaurahiutaleita. Myllyllä on oma myyntipiste aina Isonkyrön markkinoilla. Meidän kylän kaupoissa en ole näitä tai muitakaan lähellä tuotettuja juuri nähnyt. (vinkatkaa ihmeessä, jos te olette.)

Nyt kuitenkin kerron, että meidän perhe on täydellisen koukuttunut Tättälän kaurapuuroon. Joskus Tampereelta tullessamme pysähdyimme hakemaan evästä Hämeenkyrön S-marketista. Huomasin yhdellä hyllyllä Tättälän tuotteita ja ostin kassillisen kaurahiutaleita, ruisrouhetta ja jauhoja. Nyt pitää pysähtyä joka kerta ohi ajaessa ostamaan monta pussillista kaurahiutaleita. Jotenkin omituiselta tämä tuntuu, mutta meidän suvussahan on tapana löytää esimerkiksi Yksi Oikea Autokauppias, mutta meillä ei ole autonvaihteluun rahaa eikä motivaatiota, joten olemme tyytyneet tähän kaurapuurokikkailuun.

P.S. Olen myös miettinyt, että mihin ihminen käyttää ne seitsemän minuuttia, jotka säästyvät pikakaurapuuroa keittämällä?

Kova opetus hätäisille

2011-04-13T22:21:00.000+03:00

Keväällä kuuluu syödä parsaa. Ei varmaankaan tarvitse perustella.

No niin. Yksi aikuinen ihminen sitten odottaa tuoretta parsaa kuin varsat kesälaidunta. Siinä ei ole mitään pahaa. Mutta tarinan lopussa on.

Rikoin kaikki periaatteeni ostamalla eteläamerikkalaista parsaa. Ne vaikuttivat kyllä hiukan puisevilta varresta, mutta ainahan siitä leikataan pala pois, kuoritaan vähän jne. Sitten ajattelin oikaista hiukan hollandaise-kastikkeen tekemisessä ja tein Pirkka-lehden pikakastikkeen. Parsa oli puisevaa ja kastike ihmeellistä tönkköä. Söihän niitä, mutta parsaan liittämäni hillitön nautinto oli poissa.

MOT: Odotus palkitaan ruokanautinnoissakin. Sekä: Jos jokin asia on kautta aikain tehty hitaasti ja monimutkaisesti, siihen on yleensä syy. Normaalisti ihminen oikaisee, jos se vain on mahdollista. Ei koske ehkä kaikkia asioita maailmassa, mutta pätee mm. moniin perusverbeihin. (Oho. Tuli tuollainen lipsahdus aiheesta pois.)

Uudet perunat jaksan tämän kokemuksen vuoksi varmasti odottaa, enkä osta hätäisyyttäni ulkomaan mansikoita tänä vuonna (kuin korkeintaan kerran).

2011-04-07T20:30:00.000+03:00

Heippa Jämälankalasta! Tämäkin neule kuuluu keskeneräisprojektiini, joka hiljalleen lähenee loppuaan. Neule on aloitettu muistaakseni vuonna 2008 vanhemmalle tyttärelleni. Hänelle se on tietysti nyt pieni, mutta nuorempi on kasvamassa. Nyt mallina poseerasi mr. viisvee, mutta oikeasti neule on seitsenvuotiaan kokoa. Kokeilin takkia mr. seitsemänveen päälle, ja hänellä näyttää olevan edelleen. Olkoon siis hänen neuleensa.

Pahin kevätryysikseni alkaa olla nyt selätetty. Olen joutunut sen lisäksi tekemään niin paljon suunnitelmia, varasuunnitelmia ja päätöksiä, että välillä huimaa ihan konkreettisesti. Oma hyvä hetkeni on edelleen se, kun ajelen töihin ja töistä kotiin. Kevään paras äänikirja on ollut John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä Esko Salmisen lukemana.

Metsänpojan piiloutujasukat

2011-03-03T14:37:00.000+02:00

Tein Noro-sukat kaksien eri sukkien jämänöttösistä. Niistä piti tulla ihanat sukat minulle, mutta hampaan juurihoidon jälkeisessä puudutustilassa tein sukista liian pienet. En jaksanut purkaakaan, joten annoin ne L:lle. Hän oli tosi iloinen sukista ja tarvitsikin sukkia rehellisesti sanoen enemmän kuin minä, joten tässä kävi kuitenkin ihan hyvin.

Nämä sukat ovat edelleen osa projektiani. Yritän saada keskeneräisten korin tyhjenemään. Olen varsinainen ADHD-neuloja. Olen erittäin lahjakas aloittamaan erilaisia kivoja projekteja, jotka sitten jäävät kesken. Näistä sukistakin oli toinen resori ja osa vartta tehtynä. Jossakin inspiraatiotilassa olin kaiketi aloittanut ja sitten unohtanut.

Arki raatamista, juhla kimallusta

2011-02-19T22:50:00.000+02:00

Vietimme kuopuksen synttäreitä viime sunnuntaina. Tänään vietimme miehen synttäreitä.Ystäväperhe pyysi meidät lapsensa kummeiksi, ja niitäkin juhlia vietettiin helmikuussa. Loppukuusta suuntaamme kummilapsen seitsenvuotissynttäreille Jyväskylään. Juhlaa, juhlaa! Paljon kakkua. Muun muassa amerikkalaista suklaajuustokakkua.

Viikonloput on juhlittu, mutta arki on ollut työtä tauotta. Tätä elämää ei toden totta jaksaisi, jos ruoka olisi pahaa. Siispä siivouspäivän tunnelmaa (syvä huokaus tähän) kohotettiin vokkaamalla kasviksia. Miten näin yksinkertaisen ruuan voi unohtaa välillä niin pitkiksi ajoiksi? Punasipulit vokataan ensin ja sitten lisätään porkkanaa, varsiselleriä, purjoa, ja paprikaa. Suolaa, garam masalaa, mustapippuria. Syödään kuskusin kanssa.

Mun mummulätsäni

2011-02-14T17:23:00.001+02:00

Ihanaa seurata joskus ohjetta kirjain kirjaimelta ja päästä maaliin!

Malli on Ysolda Teaguen Rose Red, jonka neuloin nurkissa pyörineestä Novitan Woolista, jonka olen ammoin värjännyt. Tein langasta pojalle pipon ja kaulaliinan. Pipo on ollut kovassa käytössä, mutta kaulaliina on lojunut kaapissa ja ollut välillä majanrakennusaineena, joten omin sen mösän pariksi. Takin löysin taannoin kierrätyskeskuksesta erittäin halvalla. Se on villaa ja mitä ihanimman värinen. Näillä rynnistän kevääseen sitten, kun sen aika on. Nyt vielä puen paksuimpia villavaatteita ja vedän pipoa korville. Talitintitkin ovat vallan mykistyneet pakkasesta.

Keväthangen sini

2011-02-09T14:47:00.001+02:00

Hip ja hei! Ensimmäinen oikea ja kunnollinen helmikuun päivä, ja minä olen valmiina kevääseen. Viime keväänä aloittamani Millefiori Cardigan on valmis. Oikein ihmetytti, miten sen olinkin tuonne korin pohjalle jättänyt. Jotain muuta kiireellisempää vissiin siinä silloin oli.

Lanka on Novitan Cotton Luxus -lankaa, joka on 100 % luomupuuvillaa. Lanka on pehmeää ja sillä tavalla löyhäkierteistä, että pitsiosuuden kutominen monine langankiertoineen ja yhteenneulomisineen ei ollut ihan miellyttävimmästä päästä.

Nappien kiinnitykseen en ole ihan täysin tyytyväinen, mutta en varmasti ala asiaa korjata juuri nyt, koska jouduin purkamaan ja kutomaan nappilistoja niin monta kertaa. Tein ne toisin kuin ohjeessa, koska aavistelin, että ohjeen mukaisesti tehtynä olisi ihan varmasti syntynyt makkarankuoriefekti.

Mutta väri, väri! Se on kevättä! Ja ihan oikeasti tänään uskon, että ihan pian tarvitsen 3/4-hihaista puseroa! Talitintit sen mulle kertoivat, ne parhaat linnut!

P.S. Kiitos, Mari, tunnustuksesta. Tuntui kivalta.

Maan pinnalta

2011-02-03T20:25:00.000+02:00

Ei näistä ikinä ehdi ottamaan päivänvalolla kuvia, joten menkööt näin. Järkisukat kuopukselle tunteita herättävän sävyisinä. Lankakin on arkisesti Novitan Nalle, joten edes sillä ei pääse hypettämään. Koko projekti on sitä laatua, etten kehtais Mitrosen Kyllikille esitellä, mutta käytössäpä ovat kaikesta kurjuudestaan huolimatta.

Ei, mutta oliko se sittenkin sukkien tarkoitus? Se käyttö siis?

Sinttejä ja suklaakakkua

2011-01-24T17:00:00.000+02:00

Meille tuli kaksi isoa pussillista muikkuja noin vain, pyytämättä ja yllätyksenä. Taas tehtiin "kalapuikkoja", Madeaikakin on menossa. Tekisi mieli madekeittoa. Yksi lohipaloista tehtävä "kalapuikko"-ohje on tulossa myös testaukseen, jahka jostain löytyy kelvollista lohta. Viime aikojen lohisaaliit kalatiskiltä ovat olleet sanalla sanoen kelvottomia.

Meillä saa aina kalanperkausapua. Kuvasta näkyy. Oikeasti olen tosi onnekas, että lapset ovat innostuneita keittiötyöstä. Jospa osaisivat sitten kuoria perunat, kun sulkevat ulko-oven reppu selässään ja suuntaavat omaan elämään.

Kaikkein kiehtovinta on tietysti leipominen. Suklaakakku kyllä on miehen käsialaa. Resepti oli tällainen, mutta yhden kirjan idean mukaisesti yksinkertaistettiin kuorrutus. Kun kakku nostetaan uunista, päälle laitetaan muutama tumman ja valkoisen suklaan pala, annetaan sulaa ja levitetään kakun päälle. Itselle muistiin vielä, että marmoroinnista tulisi paljon parempi, jos sen tekisi salaattiottimen haarukkaosalla.

Ihana arki!

2011-01-16T21:01:00.000+02:00

Huomaatteko koskaan, miten arkea parjataan? Lehdessä oli tänään artikkeli, jonka nimi oli Julma arki. Juttu oli kylläkin arkea puolustava, ja sen näkökulma oli viisas.

Puolustan arkea. Se on elämän perusta. Arjessa tehdään tavallisia asioita, eletään ainutkertaista elämäämme. Kai se tulisi pyrkiä kaikin voimin saamaan sellaiseksi, että se tuntuu kohtuullisen tyydyttävältä. On normaalia, että arki on aika rasittavaa. Tavoite olisi, ettei se uuvuttaisi.

Suuria sanoja? Ehkä. Olen yrittänyt selättää viimeviikkoisen tulevaisuusahdistuksen - se tosiaan oli melkein lamaannuttavaa laatua. Olen muistellut isän ohjetta olla kantamatta prikaatin murheita, johon liian pitkälle menevät tulevaisuushuolet epäilemättä kuuluvat. Olen ajatellut jo pari tuhatta vuotta vanhaa neuvoa, ettei huomista tulisi surra. Ja olen laittanut maanläheistä ruokaa, joka kiinnittää elämään ja nauttimaan arjesta tässä ja nyt.

Jos ostaa kaalin, siitä riittää kaalilaatikon ja kaalipiirasten (esiintyneet jo aiemmin täällä) lisäksi ihanaan ribollita-keittoon. Ohje on napattu joskus Kodin kuvalehdestä ja hiukan muokattu.

Iso sipuli ja 3 valkosipulin kynttä silputaan ja kuullotetaan öljyssä. Kattilaan lisätään 4 porkkanaa ja 3 perunaa kuutioina, 3 pilkottua varsisellerin vartta ja timjamia ja kuullotetaan niitäkin. Sitten lisätään puolisen kiloa suikaloitua kaalia ja pari purkkia tomaattimurskaa. Haudutellaan n. 10 min., jonka jälkeen lisätään vettä niin, että kasvikset peittyvät ja pari liemikuutiota. Haudutellaan tunti. Sitten lisätään purkillinen tai pari papuja tomaattikastikkeessa sekä muutama viipale vaaleaa leipää pikku paloina. Suolaa ja pippuria. Tämä keitto on parasta seuraavana päivänä.

Hyvää huomista maanantaita!

Purjo-Wurm

2011-01-10T17:15:00.001+02:00

Mulla on yksi aina yhtä kiitollinen kutaleiden vastaanottaja: seitsemänvee, jolle mikään ei ole liian värikästä. Hän on käyttänyt ihastuneena taannoin virkkaamaani oranssia pipoa ja ansainnut koulussa hyväntahtoisen lisänimen Porkkana, josta hän tuntuu olevan tosi ylpeä.

Nyt, kun viimein sain melkein valmiin Wurmin (ohje Ravelrysta) valmiiksi, hän oli yhtä innoissaan. Piti vain keksiä jokin kasvimaailman nimi. Hetken mietinnän jälkeen poika totesi, että purjohan se on.

Jostain aivan käsittämättömästä syystä tämä projekti vain unohtui - vaikka juuri oikeanväristä lankaa etsittiin niin kiihkeästi syksyllä, jotta saataisiin tylsän, mutta käytännöllisen savenvärisen ulkoilupuvun tereiden värinen pipo. Lanka (Novitan Bambu) löytyi lopulta Hekun laajoista varastoista. Kiitos sinne!

Tänään olen palannut töihin. Siellä oli kivaa taas, vaikka vähän jännitän tulevaa kevättä ja erityisesti sen jälkeisiä, vielä aivan auki olevia kuvioita. Jos lasten onkin vaikeaa odottaa jouluaattoa, on joskus aikuisenkin vaikeaa sietää, ettei tulevaisuutta voi tietää eikä aina niin hallitakaan. (Oli nyt vähän huono vertaus, mutta jätän tuohon ihan tahallani.)

Kolahti

2011-01-08T11:25:00.000+02:00

Koko Hitauksela oli eilen kutsuttu näyttelyn avajaisiin. Tekstiviestittelin vielä itse taiteilijalle etukäteen, että ymmärtääkö hän nyt todella, mitä on tehnyt kutsuessaan seitsenhenkisen perheen avajaistilaisuuteen. Olimme yhä tervetulleita.

Seinäjoen taidehallissa avattiin yhtä aikaa kolme näyttelyä, joista Johanna Havimäen Palautus-näyttely on sijoitettu studiotilaan. Johanna on lukioaikainen ystäväni, jonka kanssa olemme hitaasti mutta lämpimästi pitäneet yhteyttä kaikki vuodet valkolakkien jälkeenkin. Siksi olenkin niin iloinen, että voin aidosti mutta myös täysin puolueellisesti suositella näyttelyä!

Palautus-sana tulee siitä, että työt ovat olleet eläimiä ja sitten ihminen on muuttanut ne vaatteiksi, nahkatakeiksi muun muassa. Taiteilija on sitten palauttanut eläimen muodon.

Alinen-installaatio oli erityisen hykerryttävä. Siihen oli koottu häkkivarastoihin tyypillistä häkkivarastotavaraa. Osa tavarasta oli muuttamassa olomuotoaan eläimen muotoon ja eräässäkin pahvilaatikossa oli näkyvissä eläimen pelokkaat silmät. Monien häkkivarastojen entisenä omistajana ja kerros- ja rivitalojen entisenä asukkina nämä häkkivarastoasiat kolahtivat. Että voikin olla kyky ottaa kantaa turhaan tavaraan täysin paasaamatta, lempeällä huumorilla. Osa turhuudestakin muuttuu aarteiksi vuosikymmenten mittaan, mutta vain osa.

Johanna oli sanonut, että lapset ovat pitäneet hänen näyttelyistään, minkä voin allekirjoittaa. Me jokainen etsimme installaatiosta piiloutuneita eläimiä yhtä innokkaasti. S:n oli ihan pakko ihan vähän koskea. Eläimet olivat kiehtovia, inhottavia, säälittäviä ja hauskoja.

Tässä näyttelyssä kannattaa käydä! Toisinaan näyttely on elämys, ja tällä kertaa se oli elämys kaikille perheenjäsenille. Lapset katselivat sitä lapsen kannalta ja aikuiset näkivät veistoksissa myös syvällisempiä viestejä. Hyvä taide toimiikin monella tasolla. Kaksi alinta kuvaa on lastemme ottamia. Hekin halusivat kuvata.

Folded

2011-01-07T11:27:00.000+02:00

Edestä ja takaa. Mun neule, jonka ansiosta alennusmyynnit pystyi välttämään (melkein kokonaan). Tällä mennään kevätpuoli heti, kun vain pahimmat pakkaset hellittävät. Väri ei ehkä ole minulle tyypillisin, mutta sopii mielestäni ihanasti farkunsinisen kanssa.

Malli on Veera Välimäen Folded. Aiemmin tein Plain and Simple Cardiganin, joka on saman suunnittelijan käsialaa. Tämäkin neule on hyvin pelkistetty, ja juju on etukappaleen yläosan laskokset. Kuten Plain and Simple, tämäkin neule on merinovillaa, mutta jos Karusell nukkaantui jo kutoessa, niin tämä lanka oli kuulkaas toista luokkaa. Wollmeisen 100% merino on neuleaatelia, jos jokin. Värit ovat tietysti Wollmeisen Se Juttu, mutta langan laatukin on tosi hieno! Tiukkakierteisyyden takia lanka ei anna virheitä anteeksi, mutta toisaalta pinta on laskeutuva ja kauniisti kiiltävä.

Nyt neuleputkesta on tullut tuotoksia, joihin olen ollut todella tyytyväinen. Kyllä on hienoa! Ainut asia, mikä tässä projektissa hiukan häiritsi, oli, että ajattelin neuleen olevan hiukan A-mallinen, mutta rintalinja söi sen vähänkin A:n. Sitä paitsi: eikö minun järkenikin jo olisi voinut sanoa, että jos neuleessa on vyötärömuotoilu, niin ei se yhtä aikaa voi olla alaspäin levenevä? Minun ajatuskatkokseni siis...

Käret taskuun ja menoks!

2011-01-05T17:28:00.000+02:00

Poikaa tympi mallina olo niin raskaasti, että kaikista kuvista tuli tärähtäneitä. Pakkohan nämä kuitenkin on esitellä. Ilmeet ainakin ovat ikimuistoiset. Ja päällä on uusi taskutsi. Ohje on Ilona Korhosen malli Neulekirjasta. Ihastuin siihen välittömästi, mutta neulominen on kestänyt, koska helmineuletta on todellakin puuduttavaa kutoa. Lanka, Colinetten Cadenza, on peräisin ammoin neulomastani ja sitten purkamastani Swirled Yoked Cardiganista. Taskut ovat samaa lankaa, pipolangan jämiä.

Niin, oli se puuduttava homma: purkaminen, uudelleen neulominen, helmineule. Mutta tällä kertaa lopputulos on kaiken puutumuksen arvoinen. Merinovilla ei kutita, neule istuu hyvin päälle ja pihalla näyttäis olevan -20,2, joten neuleelle on kyllä käyttöä.Värit ovat aivan ihanat. Käyttäjä on tyytyväinen. Tekijä on tyytyväinen. Voisko paremmin olla?

P.S. Valmiiden neuleiden rintama jatkuu intensiivisenä. Edelleen on kaksi kuvaamatonta valmista neuletta. Uskomaton juttu.

Pipo

2011-01-03T14:27:00.000+02:00

Tytön joululahjapipo ja joulunjälkeislahjontakaulahuivi. Pipo on ollut kauan tekeillä. Hermostuin palmikkoaloitukseen ja tein pintakuvion oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Se toimii hyvin. Lanka on Sublimen Cashmir Merino Silk Arania (meniköhän nyt oikein), joka on NIIN ihanaa neulottavaa.Novitan Purosta kudottu kaulahuivi on mielestäni mörvelöhkö, mutta tyttö tykkää, ja se lienee tärkeintä.

Kuvaaminen ei suju, ja siksi näitä päivityksiä tulee niin harvoin.

Epäsisustaa ja asennesiivota

2010-12-08T20:39:00.000+02:00

Hirveä flunssa iski pahimpaan mahdolliseen aikaan. Nyt on syöty antilooppikuuria ja yskitty kilvan miehen kanssa. Poskionteloita on parannettu kotikonstein jo vyöhyketerapialla, kun sarvikuonokaan ei enää tuonut helpotusta oloon. En oikein tiedä, uskoisiko kaiken maailman valkosipuliviipaleisiin varpaiden välissä, mutta jossain vaiheessa sitä on valmis kokeilemaan mitä tahansa, jos joku väittää siitä olevan apua.

Voitte siis vain kuvitella, millainen adventtifiilis meillä vallitsee. Ärjäkät villakoirat vaanivat mitä erikoisimmissa paikoissa purrakseen pahaa-aavistamattoman pohkeita.

Meidän(kin) suvussa on X-kromosomissa kulkeutunut hirveä joulusiivoushysteria. Ennen kuin vaivun siihen, aion etsiä oikeaa asennetta Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen kirjasta Mennään jo kotiin. Yllä oleva kuva on lainattu tästä artikkelista, joka käsittelee kirjaa. Myös Maja-kirjan tekijän Mari Savion ajatuksiin kannattaa tutustua. Kannatan innokkaasti ajatusta epäsisustetusta kodista, ja kannattaahan minun on kannattaakin, kun meidän kotimme on aika omituinen seos kaikkea sitä, mitä meille on ajautunut.

Tänäkin jouluna ripustellaan tontut ja enkelit iloisesti sekaisin ikkunalle ja hätyytellään pahimpia pölyrakkeja pois. Joulu tuli silloinkin, kun koko porukka makasi A-viruksessa jouluaattoon asti. Ei se unohda meitä, jos emme unohdu itse vaatekaappiin desinfiointiaineen kanssa.

-22,5 (Kuka valitti yläkertaan loskaisista marraskuista?)

2010-11-29T20:25:00.000+02:00

Nämä sukat ovat jo saajallaan, joka on syntynyt kuukauden ja yhden päivän myöhemmin kuin minä. Olen ajatellut nyt häntä usein, koska hän odottaa kaksosia. Perhe asuu niin kaukana, etten pääse edes kerran vaikkapa pesemään vessaa avuksi. (Juu, varmaan se olisi kaksosarjessa lähinnä symbolinen ele, mutta silti...) Sukkien mukana lähti monta lämmintä ajatusta terveisinä.

Sukan malli on Mitrosen Sukkasillaan-kirjan Sirpa (tosi hyvä ohje!) paitsi kantapää taisi olla taas ranskatar, ja lanka on Noron sukkalanka. Puikot 2.25. Ketä nämäkään tiedot kiinnostaa, mutta epäilenpä, että itse saattaisin unohtaa. Noroa ei kannata yrittää kutoa paksummilla puikoilla, sanon minä.

Jatkan ryskäyskää ja niistämistä.

Ihan tavallista

2010-11-26T09:25:00.000+02:00

Voin ihan mainiosti, vaikken saa blogattua. Tavallinen elämä vie mennessään. Jotenkin kaikki on ollut oikein hyvin ja mukavasti, vaikka mitään ihmeellistä ei ole ollutkaan ilmassa. Tai, epäilenpä, että juuri siksi elämä onkin niin hyvää!

Olen syksyisestä sairasteluputkesta toivuttuani laittanut ruokaa ja nauttinut siitä. Usein keittelen alkuviikosta niin paljon ruokaa, että selviämme pienin ponnistuksin perjantaihin asti. Koska olemme syksyisin yleensä tosi vähissä rahoissa, teemme silloin erityisen paljon ruokaa juureksista ja leivomme itse leipää. Ja yllättäen tämä "köyhänruoka" onkin mitä suurinta luksusta!

Arjen parasta:
* borssikeitto
* kaalilaatikko
* kalakeitto
* uunijuurekset
* tomaatti-kikhernekeitto
* punajuuri-possupata
* linssi-porkkanasosekeitto
* lindströminpihvit ja perunamuusi

Ohhoh, vielä keksisi puoli tusinaa.

Tämän syksyn ihanin on puolukkarahka, jossa on talkkunaa. Maija Silvennoisen kirjassa Maalla (olen siteerannut varmaan sata kertaa tätäkin) sen nimi on hämmästyshuttu ja se tehdään näin: 1 prk rahkaa, 2 dl puolukkasurvosta, 1 dl sokeria ja 1 dl talkkunajauhoja sekoitetaan. Seokseen lisätään 3 - 4 dl kuohukermaa vaahdotettuna.

Harmaa pelastaja

2010-11-06T15:06:00.001+02:00

Saanen iloisena esitellä teille tulevan jokapaikanhöylän, Plain and Simplen, jonka ohje on ladattavissa ilmaiseksi 100% rain -blogin sivupalkista. (Kauhea tuo mun kuva, jossa liivien reuna kuultaa läpi! Hommaan ensi tilassa uudet. Päätin heti, kun näin kuvan.)

Neuleelle on luvassa harmautensa ansiosta tulevaisuus henkivartijanani niinä päivinä, kun maailma on kylmä ja pelottava. Ehkä joskus muulloinkin.

Olen nyt ottanut asiakseni kutoa omista lankalaatikoista aina kuin vain mahdollista. Lankana on nyt laatikoiden kätköistä löytynyt Marks & Kattens Karusell, ihanan pehmeä merinovillalanka, jota oli 325 g. Lanka kului melkein viimeistä metriä myöten tähän projektiin. Napitkin löytyivat omasta nappilootasta.

Tykkäsin mallista kovasti, mutta kylmänarkana pidensin hiukan vartalo-osaa. Olen kutonut tätä pitkin syksyä. Tylsääkin hommaa se oli välillä, mutta nyt voin sanoa, että kyllä kannatti. Kevyt, lämmin, mutta ei hiostava perusneule on nyt valmiina pelastamaan arjen ankaria tilanteita. Henkivartijani.

Suo-Suo-mi

2010-10-25T16:16:00.000+03:00

Viime viikko kului nopeasti. Syyslomaan kuuluu suolla käynti. Menimme karpaloon viime hetkellä; seuraavana päivänä satoi lumi. Kuopus rohmusi karpaloita suuhun kaksin käsin: "Ennen mä sanoin, etten tykkää näistä." Kymmenenvee pelasi kännykällä mättäällä. Minä nautin syksyn valosta. Hetki vielä ennen pimeää.

Olen aina nauttinut meren äärellä. Nykyään nautin myös aapasuolla. Onko niissä jotain samaa?

Vanhoja muistelee

2010-10-21T10:24:00.002+03:00

Pitkästä aikaa ihania löytöjä kirppikseltä! Vuoden 1978 Suuri Käsityökerho -lehti ja sen virkatut tunikat. Bongasimme tytön kanssa myös vanhan leluompelukirjan, jota selailen aina vain uudelleen. Kuvista tulee aika hyvälle tuulelle.

Mies kertoi, että hänen äitinsä ompeli tuohon aikaan ruskean vakosamettisen bambin. Minulla ei ole ollut samettieläintä, mutta mummuni tai kummitätitätini oli ommellut minulle ja siskolleni marinuket. Ne oli Marimekon kankaalle painetut mollamaijat, jotka oli ommeltu itse. Kun olin kolmevuotias, melkein jokaisessa valokuvassa on mukana minun marinukkeni, jolle on puettu vaaleansiniset äitiyspakkauksen froteepotkuhousut.

Aikuiset ovat viisaita

2010-10-14T14:05:00.000+03:00

Työssäjaksamishaastattelu:

haastattelija: Mitä teette juuri nyt?
solveig: No lataan kivoja kuvia virkatuista pyörylöistä mun blogiin.

h: Käsitin kuitenkin, että teillä olisi niitä palkkatöitäkin?
s: Juu, onhan niitä. Aika paljonkin itse asiassa.

h: Ja pyörylöitä lataatte?
s: Joo, kun kato mä oon vähän innostunut virkkaamaan tällaisia nyt. Pitäishän mun tehdä työt ensin, mutta jos mä teen työt ensin, en ehdi ikinä virkkaamaan.

h: No jos teette pyörylöitä ja lataatte niiden kuvia päivällä, milloin teette niitä palkkatöitä?
s: No vaikka illalla... ja ehkä vähän yölläkin.

h: Ja väsymystä olette tuntenut viime aikoina?

Pökerryksen jälkeen

2010-10-03T13:18:00.000+03:00

Ihana aamu lukemattomien klassikkojen parissa rakkaassa kainalossa. Rauhallista. Ihmeellisen hiljaista.

Kolmeveessä tosin on aina virtaa. Näissä kuvissa vilahtaa uusi paikka/taskuhame. Se on ollut ompelua vaille valmiina jo vaikka kuinka kauan. Löysin tekeleen, kun siivoilin jokin aika sitten ompeluhuoneen kaaosta. Perjantaina, täysin työviikosta pökertyneenä, otin palat ja ompelin. Pökerryskin vähän talttui.

pieni, iso luksus

2010-09-30T09:31:00.000+03:00

Eilen oli hyvä aamu. Tein töitä kotona ja söin yksin rauhallisen aamupalan. Ruoka maistuu parhaalta seurassa, mutta uskon, että jokainen perheenäiti tietää, mikä arvo on yksinäisellä aamupalalla.

Ajattelin ruokaa, syömistä ja maistamista. Minä en syö nykymittapuiden mukaan erityisen terveellisesti. En tutki ruokani hiilihydraattiprosentteja. En ymmärrä, miksi ruuasta on tehty kieltojen ja käskyjen alue, jossa aina muka tehdään jotain väärin. Tuntuu omituiselta, että yltäkylläisyys on muuttanut suhteen ruokaan niin kieroutuneeksi. Ruoka, jokapäiväinen leipä, joka on ennen ollut rukouksen aiheena, on nyt mediassa vihollinen, myrkky, vaaratekijä.

Sen sijaan, että jatkaisin paatosta, sekoitan lusikallisen sokeria täysmaidosta tehtyyn maitokahviin, haukkaan ison palan ruispaahtoleivästä, jonka päällä on briejuustoa, kurkkua ja tomaattia. Hyvältä maistuu.

Suuri ilo on myös uusista käsivarrenlämmittimistä. Sain idean näihin Ravelrysta, mutta muokkailin ne sellaisiksi kuin halusin. Kun puen lämmittimet, tunnen oloni hiukan ylellisemmäksi. Ja oikeasti lämmittimet on tosi kätevät, koska minulla on aika paljon puseroita, joissa on 3/4-hihat. (Lankana miehen sukista jäänyt melkein täysi kerä Novitan Nallea.)

Seitsemän lista

2010-09-21T19:12:00.001+03:00

Sain Mallilta taannoin kivan tunnustuksen, johon kuului kertoa seitsemän asiaa itsestä. Olen ollut viime viikot tosi väsynyt monen lääkekuurin ja varmaan valon vähenemisenkin takia, joten bloggaus on jäänyt. Tuntui myös mahdottomalta keksiä niin monta asiaa! Siispä lainasin Harmaata arkea -blogin Outilta idean teemoitella paljastukset. Tiedättekin ehkä jo, että ajan pitkähköt työmatkani autolla ja kuuntelen äänikirjoja. Äänikirjavalikoima ei ole hurjan laaja, mutta lukemattomia (tai kuulemattomia) teoksia on vielä pitkä lista. Tässä kuitenkin seitsemän, jotka olen tähän mennessä kuunnellut:

1. Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
2. Jane Austen: Viisasteleva sydän
3. Mary Shelley: Frankenstein
4. Pirkko Saisio: Punainen erokirja
5. Joel Haahtela: Elena
6. Veikko Huovinen: Hamsterit
7. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Ja viimeisestä tulikin mieleeni, että on pitänyt jo pitkään linkittää tänne paholaisen hillon ohje. Sain lahjachilistäni hyvän sadon ja kokeilin reseptiä. Hillosta tuli niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Minä ja mies syömme sitä leivän päällä ja juuston kanssa. Varmasti paholaisen hillo sopii myös esimerkiksi makkaran ja lihan kyytipojaksi.

Sainpa jotenkin liitettyä tämänkin jutun ruokaan. :D

Ja yksi paljastus vielä: Etuistuimella lojuu jo Mika Waltarin Komisario Palmun erehdys.

Leivinuunisyndrooma

2010-09-06T15:20:00.000+03:00

Oletko ikinä kuullut puhuttavan leivinuunisyndroomasta? Ehkä et, koska sairaus on sellainen, jota ei lääkärikirjoissa kuvailla. Ei kuulu viralliseen tautiluokitukseen.

Eräs henkilö kuvaa tapaustaan näin:

"Aamulla päätin nautiskella sitruunajugurtilla. Sehän on oikea sunnuntaiherkku. (kahden sitruunan kuori raastetaan - vain keltainen osa, pitää olla tarkkana, jotta ei tule karvasta makua valkoisesta osasta - ja sekoitetaan kuuteen desiin turkkilaista jugurttia. Jugurttiseokseen sihdataan 1 dl tomusokeria ja sekoitetaan. Annetaan makujen tasaantua hetken. TämäKIN ohje on Bergenströmeiltä.)

Sitrusjugurtin kanssahan sopii hyvin syödä aamiaismuffinsseja. Siinähän ne tulevat sivussa.Ai että, ne ovatkin niin hyviä.

Paha vain, että kaksi sitruunaa menee helposti pilalle ilman kuorta. Ne pitää puristaa mehuksi. Mehusta tuleekin niin näppärästi sitruunapiirasta. Onkin siitä kauan, kun syötiin sitä.

Kun tekee sitruunapiirasta, valkuaisvaahtoon tarvitaan kolme valkuaista, josta keltuaiset jäävät yli. - Mutta keltuaisistahan saa ihanaa vaniljakiisseliä. Ensi viikollahan voisi tehdä uuniomenoita suomalaisista ihanan kirpeistä omenoista!

Vielä jäi yksi keltuainen! Mutta senhän voisi upottaa kinkkupiiraaseen. Pohjan tekoon! Kinkkupiirasta värkkäillessä tulee mieleen, että parhaaseen lasagneen laitetaan vähän savukinkkua. Tänään siis syödään lasagnea ja huomenna kinkkupiirasta. Kiva juttu!

Lasagnen tomaattikastike on pohjaltaan sama kuin pitsakastike. Juustoakin jää ylitse. Ensi perjantaina kokkaillaan siis pitsaa, joten teenkin tomaattikastiketta kolminkertaisesti.

Sitten huomaan, että on vierähtänyt jo tovi. Kolmasluokkalainen tulee kertomaan, että tekisi kyllä mieli joskus syödä ihkaoikeita cookieta, pitkästä aikaa. Kurottelen ylähyllylle ja löydän pari pussinpohjallista pähkinöitä ja pussin leivontasuklaarouhetta. Teen keksejä. Samoilla lämmöillähän ne valmistuvat.

Sillä aikaa, kun lasagne on uunissa, mies ja lapset raastavat porkkanat, käy kyllä mielessä, että siinähän tulisi samalla isompikin määrä raastetta. Siitä tekisi vaikka porkkanakakkua. En vain jotenkin saa aikaan."

Asiantuntija-arvio tapauskertomuksesta:

Kyllä kyseessä näyttäisi olevan leivinuunisyndrooma. Olen alleviivannut tapauskertomuksesta avainsanat "samoilla lämmöillähän ne valmistuvat". Leivinuunisyndrooma on jäänne ajoilta, jolloin uuni piti lämmittää, eikä sitä voinut saada lämpimäksi kuin napista painaen. Olemme tutkijapiireissä hämmästelleet leivinuunisyndroomaa, koska nyt näyttäisi siltä, että osa hankituista ominaisuuksista todellakin periytyisi, vaikka evoluutioteoreetikot ovat tästä toista mielta. Ennustamme hirvittävän suurta tieteellistä kohua, mikäli pystymme todistamaan leivinuunisyndrooman olemassaolon.

Värejä, sävyjä.

2010-08-23T22:40:00.000+03:00

Ryntäsin kertomaan, että täyttä on elämä. Hyvässä ja pahassa. Pahimpaan puristukseen tuotin tyynyliinatunikan, jonka kolmasluokkalainen otti iloisena käyttöön. Siitä piti tulla kolmeveen mekko, mutta tein raa'an mittavirheen. Onneksi on iso tyttö ja pieni tyttö.

Väreistä miellyttävät juuri nyt nuo oranssi ja vaaleanpunainen ja harmia aiheuttavat sokkelimaalit, ensin liian vaaleansininen ja sitten liian lila. Harmaassa tosiaan on monta sävyä.

Logistiikkaa

2010-08-17T18:02:00.000+03:00

Anteeksi. Tämä ylläoleva kuva on vuoden vanha. Ehkä se on ollut täällä blogissakin joskus. Hienoja tatteja on löytynyt nytkin, mutta kameran patterit ovat lopussa, niin en ole voinut kuvata.

Elämä on tullut taas logistiikaksi. Aamulogistiikka, iltapäivälogistiikka ja illan valmistelut aamun sujumiseksi. On jännittänyt ekaluokkalaisen kulku. Ja yhtäkkiä myös kroppa on osoittanut piiputtamisen oireita. Nyt jo. Mutta enpä minä juuri ole itseäni ehtinyt ajatellakaan.

Ja hidastamiseen olisi halu.

Kotonaolo kannattaakin nyt. Sain kaksi ämpäriä punaisia viinimarjoja, jotka nyt ovat muuttumassa mehuksi. Pihinä käy anopilta lainatussa Mehu-Liisassa. Kun ei keksi, mitä tekisi ruuaksi, voi käydä nyhtämässä aineita pikkuruiselta kasvimaalta. Ne marjat, jotka on vielä poimimatta, voisi nyt poimia. Ja syödä niitä. Se ainakin tekee hyvää. Työtä ei voi vähentää, mutta aina voi syödä hyvin.

Ajankohtainen on ainakin tämä helppo ja superterveellinen jälkiruoka tai välipala: 2 dl sokeroitua viinimarjasosetta (mustista) survotaan kahden banaanin kanssa. Päälle ripotellaan auringonkukan siemeniä.Ohje on ekaluokkalaisen mukana tulleesta välipalavihkosta.

Minnahuivi mustikkametsässä eli takapihalla

2010-08-11T19:24:00.000+03:00

Minna Canth. Niin. Mitäpä tästä nyt sanoisi.

Tikkuajien Malli teki oman minnahuivinsa jo aikoja sitten, ja se jäi pitkäksi aikaa mieleeni kummittelemaan. Vähitellen sitten alkoikin syntyä oma minnahuivi. kun olen tällainen sinisten sävyjen ystävä, lankakopan jämä- ja omituislangoistakin tietysti iso osa on sinisiä. Päätin kelpuuttaa myös vihreitä sävyjä, koska ne tuntuivat sopivan sävymaailmaan hyvin.

Huiviin on varmasti yhtä monta tekotapaa kuin on neulojaakin. Loin kolme silmukkaa, ja sitten joka kerroksen alussa neuloin yhden oikein, lisäsin yhden silmukan ja loput silmukat neuloin taas oikein. Lopuksi virkkasin pari kerrosta kiinteitä silmukoita huivin ympärille. Hapsuja en halunnut tehdä ollenkaan.

Sille, joka aikoo tehdä jotain tämäntyyppistä, sanon varmuuden vuoksi vinkkinä ja lohtuna, että epätasaisuudet häviävät, kun huivin kastelee ja levittelee kuivumaan (en pingottanut mitenkään). Samalla ainaoikeinneule ikään kuin avautuu ja huivi suurenee aika paljon.

Kun sain huivin viikkoja sitten valmiiksi, inhosin sitä. Mutta silloin olikin helle. Nyt huivi ei tuntunutkaan enää hullummalta.

P.S. Minna Canthillahan oli lankakauppa. :) Tässä on linkki blogiin, jossa on muutama sana huivin taustasta.

Hetki vielä

2010-08-06T09:56:00.000+03:00

Olen unohtunut lomailemaan. Vielä muutama kallisarvoinen hetki. Rakennushommien jälkeen on vuorossa miehen ja minun sunnuntai kaksin!

Kesän hyvistä hetkistä on tällä kertaa helppo valita parhaat: Ne on vietetty mökillä. Kuumuus on lieventynyt leppoisassa tuulessa, ja lapset ovat saaneet olla äänekkäitä ja remuisia kenenkään häiriintymättä. Mökillä on tosi alkeellista, mutta kukaan ei valita tekemisen puutetta.

Sinisukka

2010-07-20T15:15:00.000+03:00

Näitäpä ei ole nyt tarvinnutkaan, mutta ovatpa valmiina odottamassa syksyn kylmiä.

AnniKaisen Sanni-sukkien ohjeella aloitetut sukat, joissa on kuitenkin ranskalainen kantapää ja nauhakavennus kärjessä. Lanka on viime kesänä värjäämääni Violet Greenin sukkalankaa, jonka vyöte on kadonnut jo. Muistaakseni villaa, bambua ja silkkiä ja jotain vahviketta. Lanka oli löyhäkierteistä ja niin pehmeää, että mun pitää kyllä ensin raspata kantapäät, ennen kuin rupean käyttämään sukkia.

Kateissa

2010-07-10T22:33:00.000+03:00

Voi kun säikähdin tänään. Kolmeveetä ei näkynyt. Ei vastannut huutoihin. Epänormaali hiljaisuus. Nukke löytyi kurjenpolvipuskasta. Tyttöä ei.

Olihan se jo värittänyt tussilla jalkansa ja karannut naapuriin, syönyt salaa herkkuja ja kaikenlaista muuta. Mutta mitä ihmettä nyt oli tapahtunut? Toinen nukke löytyi lemmikkipuskasta.

Isoveli sitten aikani huudeltuani totesi, että se on tainnut mennä yläkertaan vähän nukkumaan. Hellepäivä otti voimille. (Huomatkaa järkyttävän likaiset kädet.)

Varsinainen asiani oli kuitenkin linkittää tänne ohje yläkuvan caipirinha-kakkuun. Vinkki muillekin, että hyvää oli. Sain sitä ensi kerran juhannuskylässä (kiitos vielä.) ja olen jo tehnyt itsekin. Ohjetta etsiessäni löysin myös ihanan mango-broileri-perunasalaattiohjeen, jota syödään varmasti uudelleenkin.

Vielä lupasin panna ohjeen kukkakaaliruokaan, jota syömme kesäisin ihan hirveän monta kertaa.Tämä ohje on Maija Silvennoisen keittokirjasta Maalla, jonka saimme aikanaan häälahjaksi. Olen aavistuksen muokannut ohjetta (mutkat suoriksi).

Pari isoa kukkakaalia paloitellaan nupuiksi ja keitetään al denteksi. Valutetaan. Sillä aikaa 200 g voita sulatetaan ja sekaan murustetaan n 2 dl vaaleaa leipää, neljä keitettyä kananmunaa hienonnettuna, yrttisuolaa, mustapippuria ja 1 dl silputtua persiljaa.Kastike levitetään kukkakaalien päälle. Hyvää uusien perunoiden kanssa!

Voisin viettää juhlapäivää

2010-06-30T11:36:00.000+03:00

Sen kunniaksi, että vietimme eilen viisivuotiaan juhlaa (kuvat ovat ennen ja jälkeen), ajattelin kerrankin kirjoittaa lastenkirjoista. Olen maininnut ne profiilissani harrastuksekseni, mutta en muista koskaan kirjoittaneeni aiheesta mitään.

Yksi äitinä olemisen hienouksia on se, että saa lukea lastenkirjoja, eikä kukaan kummeksu. Opiskelijatyttönäkin kannoin toisinaan lastenkirjoja kirjastosta. Bert-kirjoja luin oppiakseni ruotsia. Nyt Bert on aloittanut uuden kierroksensa, kun esikoisemme lukee niin Bertiä kuin Lasseakin. Lukioikäinen pikkusiskoni testamenttasi Lasse-kirjansa hänelle.

Aikuisena olen löytänyt koko joukon vanhoja lastenkirjoja, joita minulle ei lapsena luettu. Aika moni pitkistä tarinoista on tullut perheemme yhteiseksi omaisuudeksi, kun olemme lainanneet kirjastosta äänikirjoja pitkille automatkoille. Matkalla Rovaniemelle kuuntelimme Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira -äänikirjaa. "Kop kop." "Kuka siellä?" "Minä täällä, postiljooni Petskin. Toin teille Pörriäisen."

Aikuislöytöjä, joista pidän:

1. Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin tarinat - Pienten tyttöjen unelma - muuttaa omaan pieneen huvilaan, jossa nukkekodin asukkaat elävät oikeasti. Jotta paratiisi olisi paratiisi, siellä on myös käärme.

2. Lea Pennanen: Piilomaan Pikku-Aasi - Jännittävä! Hyvän ja pahan taistelu, joka innoitti lapsiakin.

3. Astrid Lindgren: Saariston lapset - Äänikirja on vielä kesken, mutta epäkäytännollinen isä, lapset ja eläimet ovat hyvä yhdistelmä. Onneksi perheellä ei ole äitiä. Se pilaisi kaiken.

Aikuislöytöjä, joista en pidä:

1. Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa - Ei vain kolahda pitkät kaulat, pienenemiset ja suurenemiset. Alice Martinin käännöksen (Alicen seikkailut ihmemaassa) parodiset runot ovat hauskoja aikuisen mielestä.

2. Astrid Lindgren: Katto Kassinen - Itserakas ja noheva.

3. Thorbjörn Egner: Kasper ja Jesper ja Joonatan. Kolme iloista rosvoa - Olen käynyt Kardemomme byssä Norjassa. Kylä on hieno, mutta tarina ei ole mielestäni kovinkaan ihmeellinen. Leijonassa on vähän särmää, muuten rosvot olisivat tavallisia tyhmiä peräkammarinpoikia, jotka varastelevat kaljaa ja makkaraa.

Villimarjatar

2010-06-27T23:38:00.001+03:00

Vuoden olen tikunnut tätä huivia. Se on ollut ala-asteen jumppapussissa, ja pitkälle matkalle lähtiessämme olen siepannut vohvelikankaisen pussin mukaani. Uskomatonta mutta totta - tälläkin tapaa voi tulla valmista. Ristiäiset, hautajaiset, kesälomareissu ja joku muukin on nyt huivina. Virheitäkin on. Niitähän me elämässä teemme.

Lankaan on vähän tunnepitoinen suhde, kun se on käsin värjäämääni silkki-villasekoitetta. Väristä piti tulla ärmäkkä myrkynvihreä, mutta tulikin herkkä vaaleanvihreä, mikä ei aluksi oikein miellyttänyt. Lanka on muuten ostettu Violet Green -nettikaupasta, joka on mielestäni oikein kohtuuhintainen. Tällä hetkelläkin näyttäisi, että 100 grammaa (750m) maksaa 6,99 puntaa. Ainut vain, että postikulujen takia ei yhtä vyyhteä kannata ruveta ostamaan. Niinpä ostimmekin Hekun kanssa kimpassa sekä sukka- että huivilankaa. Niitä värjäiltiin viime kesänä.

Malli on Elina Urmaksen Villimarjatar. Aluksi tein virheitä mallikuviossa, mutta opin sen sitten ulkoa, ja siksi juuri malli on niin loistava matkatyö. Valmis huivi on kuin henkäisy. Se on ohut, mutta ihmeen lämmin, läpikuultava, kevyt. Värissä on jotain samaa kuin haavanlehdissä toukokuussa.

Nyt seuraava keskeneräinen käsittelyyn...

"Nimeni on Solveig, Sorkkarauta-Solveig."

2010-06-24T08:47:00.000+03:00

Edellisessä päivityksessä valittelin, että teen aina vain samoja asioita. Nyt perun alkajaisiksi sanani. Olen käytellyt uutta työvälinettäni, sorkkarautaa, erittäin tehokkaasti. Minulla voisi olla alalla vaikka minkälainen tulevaisuus, mutta tyydyin vain purkutöihin mökillä. Ettei mökkireissu olisi mennyt ihan viikatenaisen ja sorkkarautailijan hommiksi, siis työksi, kastauduimme hyisessä vedessä ja juoksimme hyttysiä pakoon saunaan. Ah Suomen suvea.

Ennen leppoisaa lomailua olin jo tutustunut toiseenkin ihan uuteen juttuun. Tein tyttären mummolaukun tilalle (Se oli kuulemma tosi lapsellinen. Kaikki tuijottivat. jne.) klipsulaukun. En ole ikinä edes kuvitellut rupeavani tällaiseen askarteluun, mutta nyt sekin on koettu. Tässä on kaikkien ihanimpien pikkupalojen tulevaisuus, eikö niin? Pikkulaukkuja ja pussukoita kaikista!

Sanoista tekoihin...

2010-06-15T15:16:00.000+03:00

... on usein pitkä matka. Nämä pussukat ovat pyörineet melkein valmiina ehkä puoli vuotta. Ne on valoverhosta ommeltuja hedelmäpusseja kauppaostoksia varten. Ainakin puoli tusinaa niitä oli, mutta nyt löytyi kaksi, joihin pujotin narut ja otin mukaan kauppakassiin. Molemmissa on jostain lasten poisheitetyistä vaatteista napatut stopparit, ja punainen narukin taitaa olla rikki menneestä ulkoilupuvusta. Jospa tuo muovin virta edes vähän vähenisi.

Bloginpito on muuten mukavaa, mutta minusta tuntuu, että toistan jo pahasti itseäni. Nyt iloitsen uusista perunoista ja varhaiskaalista, leivon leipää ja keitän marokkolaista minttuteetä. Edelleen täällä nuollaan tarkasti kaikki leivontavälineet. Ei ole mitään uutta. Pingotukseen tosin meni jotain neulottua kivaa. Se nyt ei onneksi ole Shetland Triangle nro 3.

Kesäleivontaa

2010-06-06T10:39:00.000+03:00

En oikein vielä edes ymmärrä, että maanantaina ei tarvitse mennä töihin. Työkkäriin kylläkin, mutta se ei tunnu nyt lainkaan tappiolta. Viimeiset viikot töissä olivat niin täysiä. Viimeinen viikko oli erityisen raskas.

En jaksa vielä tehdä välitilinpäätöstä perheenäidin työssäkäynnistä. Sen sijaan keskitytään olennaisempaan, herkutteluasioihin. Hehkutan ensin kesän pakollista opusta. Se on Sirpa Talkan kirja Suolaista ja makeaa puutarhasta. Tykkään niin paljon, että olen tehnyt siitä jo noin puoli tusinaa leivonnaista. Kaikki ovat olleet onnistuneita, joten tällä kokemuksella uskallan suositella!

Torta della Nonna, suomalaisittain mummun torttu, on Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Kaikille meille, joilla on ollut mummu.

Pohja: Pestään 1 sitruuna huolellisesti ja raastetaan kuori. Puolet otetaan pohjaa varten, puolet täytteeseen. 150 g pehmeää voita ja 2 munankeltuaista sekoitetaan, lisätään 3/4 dl sokeria sitruunankuoriraaste ja 3 dl vehnäjauhoja. Taikina painellaan voideltuun isoon piirasvuokaan ja pistellään. Pannaan jääkaappiin lepäämään.Vartin jälkeen pohjaa esipaistetaan 180 asteessa n 12-15 minuuttia.

Täyte: 350 g ricottajuustoa (tai 3,5 dl paksua turkkilaista jugurttia), 1 dl sokeria, 2 munaa ja loppu sitruunankuoriraaste sekoitetaan. Esipaistetun pohjan päälle sivellään ohuelti vadelmahilloa (käytin -marmeladia) ja lopuksi päälle ripotellaan n 1 dl pinjansiemeniä. Piirasta paistetaan 25-35 minuuttia.

Nyt lähdemme piknikille, vaikka onkin vähän viileää. Hyvää kesäsunnuntaita kaikille!

Aurinkotakki

2010-05-16T21:57:00.000+03:00

En ole kadonnut mihinkään. Olen vain ollut laiska, enkä ole viitsinyt etsiä kameraan pattereita tai akkuja. Siinä kaikki. Lisäksi toki olen myllännyt pihalla ja kutonut.

Minulle ja miehelleni uskottiin kunniatehtävä pienen tytön kummeina. Päätin kutoa nutun. Lapsen äidin väritoiveena oli kirkkaankeltainen, ja minulla oli kettutakista jäänyttä lankaa. Etsin vanhoista mallilehdistä (n.1940-luvulta) inspiraatiota ja löysin kivan pintaneuleen, joka osoittautui tutun näköiseksi. Se oli sama kuin Ulla-lehden graniittisukissa. Mitoituksen otin nykyisistä neulelehdistä. Saumaton ratkaisu syntyi, kun tein hihat pyörönä ja vartalo-osan tasona kainaloon asti ja sitten raglankavennukset. Nappilootasta löytyi kuin löytyikin myös napit. Vaate oli ihan orvon näköinen, mutta kun se oli vauvan päällä, se olikin ihan hyvä. Äitinsä yhdisti siihen mustavalkoraidallisen myssyn ja valkoiset pöksyt.

Kastejuhla oli liikuttava. Pappi puhui vanhempien vastuusta, kummien tehtävästä ja lapsesta, joka on lahja ja ihme. Yksi lapsista nukahti tuolilleen. Vauva sai sointuvan nimen.

Neljän päivän loma täynnä mukavia asioita. Tänään olimme vielä piknikillä, tapasin ensi kertaa ihmisen, jonka olen tuntenut toisaalta kauan, matkasimme kotiin, jossa kevät olikin edennyt hurjasti. Kaikki on hyvin.

mitävälii

2010-04-25T22:10:00.000+03:00

Viime viikko oli aikamoinen. Mies ja minä yhtä aikaa hirveässä flunssassa ja lapset ihan terveinä. Loput voitte arvata. Kävin kyllä töissä, mutta en sitten muuta. Se on mielestäni tyhmää toimintaa. Silti tein niin.

Torstaina olin palaverissa, joka sujui huonosti. Olin turhautunut ja ärsyyntynyt. Sitten menin kokoukseen, josta jouduin lähtemään kesken pois, että ehtisin hakea lapset. Jouduin tankkaamaan auton, enkä meinannut sitten päästä huoltoaseman pihasta takaisin kantatielle. Kiristelin hampaitani. Huokailin. Äänikirja oli lopussa, radiosta ei tullut mitään kivaa.

Ajelin sitten ruuhkaista tietä kotiin päin. Laskin autoja. Edessä ajoi tankkiauto, rekka, henkilöautoja. Seitsemääviittä. Pöly nousi kuivasta tiestä. Auringonvalo siivilöityi pölyn läpi. Vastaan tuli auto, jonka katolla oli pöytä väärinpäin. Vastaan tuli museoauto ja loputtomiin tavallisia autoja. Ihmisiä jonossa toiseen suuntaan. Yhtäkkiä huomasin olevani ihan hyvällä tuulella. "Mitävälii." (Kuten teinit: pisteellä, ei kysymysmerkillä.) Mitävälii, ettei ajatuksiani palaverissa kuultu. Mitävälii seiskaviidellä. Mitävälii.

Tunsin eläväni omaa elämääni. Kotona lämmitettiin eilistä ruokaa. Söin lisää särkylääkettä ja nukuin. En pyykännyt. (Kuvat eivät taaskaan liity tapahtumiin, anteeksi vain. Flunssaisena ei juuri jaksa miettiä kuvia.)

Hyvää viikonalkua. Hyviä Hetkiä. Muista mitävälii. Sillä pärjää joskus.

Aivan (viikon) aluksi

2010-04-12T18:19:00.000+03:00

Hyvää feta-pinaattipiirasta, mutta hirveä kuva.

Pohjaan nypitään 100g pehmeää voita ja 2 dl vehnäjauhoja, lisätään 1/4tl suolaa ja 2 rkl vettä. Painellaan voidellun piirakkavuoan pohjalle ja pannaan jääkaappiin odottamaan.

Täytettä varten paahdetaan kuivalla pannulla n. 3/4 dl auringonkukansiemeniä ja kurpitsansiemeniä. (Niitä kiannattaa paahtaa vähän enemmän ja ylijäävät voi suolata kevyesti ja tarjoilla naposteltavina.) Sen jälkeen kuullotetaan öljyssä silputtu sipuli. Pussillinen pakastepinaattia lisätään ja annetaan nesteen haihtua melkein kokonaan. Lisätään siemenet ja hippunen tilliä, muskottipähkinää ja oreganoa ja pieni loraus sitruunan mehua. Seokseen lisätään vielä kuutioitua fetajuustoa (n. 120g). Täyte levitetään piirakkapohjalle.

3 munaa, 1 prk smetanaa ja tilkka maitoa sekoitetaan keskenään ja levitetään pinaattitäytteen päälle piirakkavuoalle. Paistetaan 200 asteessa n. 30 min.

Oli ihan välttämätöntä tallentaa ohje tänne, koska yhdistelin sen muutamista ohjeista, joita löysin. Älä ihmeessä jätä siemeniä pois. Ne tuovat suutuntumaa, joka näistä suolaisista piiraista valitettavasti usein puuttuu.

Olen kävellyt pihalla ja tarkastellut talvituhoja. Joskus sanapari "kasvun ihme" on tuntunut kovin kliseiseltä, mutta kaikkea mätänevää ja rusakoiden pureskelemaa vasten tuntuu ihmeelliseltä, että mullasta nousee jotain. Jopa ihanan valamonruusun nuoret varret oli onnistunut joku nälkäinen pupu syömään.

Nuuka (ja rahaton)

2010-04-07T19:55:00.000+03:00

Olemme yleensä viettäneet pääsiäistä kotona, mutta ensi kertaa viiteen vuoteen olimme reissussa, äitini ja isäni mökillä. Vaikka tykkäänkin niin miettiä pyhäruokia, oli mukavaa istua vaihteeksi valmiiseen pöytään. Paluumatkalla pysähdyimme Kyyjärven paletissa ja ostin verhokankaan, joka vesitti kaikki budjetit ja tulo- ja menoarviot. Nytpä sitten nuukaillaan. (Eikä enää edes kaduta.)

Melkein kaikki alkutekijöistä asti itse tehty ruoka on kohtuullisen hintaista. Useimmat keitot ovat oikein hyvää nuukuusruokaa. Periaatteeni on, että edullisenkin ruuan pitää maistua hyvältä.

Kanakeitto on arjen parhaita ruokia. Minulla on kolme eri kanakeitto-ohjetta. Tämä on siskoni resepti:

Pari sipulia kuutioidaan (ei ihan silpuksi) ja kuullotetaan öljyssä, lisätään marinoidut broilerisuikaleet ja paistetaan ne kevyesti. Perunat ja porkkanat pilkotaan kuutioiksi (ei kovin pieniksi näitäkään) ja lisätään kattilaan ja kuullotetaan niitäkin kevyesti. Lisätään vettä ja kanafondia. Keitetään melkein kypsiksi. Loppuvaiheessa lisätään pilkottua paprikaa ja juuri ennen kuin keitto tarjotaan, lisätään suolakurkkua paloina ja kuumennetaan keitto kiehuvaksi. Pippuria voi lisätä, mutta suolaisuus tulee suolakurkusta.

Kuvat eivät nyt liity oikein tähän aiheeseen. Yläkuvassa ihanan nuudeliwokin kokkailua ja alakuvassa jälkiruoka, jota ei jää jäljelle. (valkosuklaa-limerahkaa, Creme Vispiä, marenkipaloja, sokeria ja säilykemandariinia. Mitä kaapista löytyy -periaatteella.)

Miten te muut nuukailette?

Sukkaraitaa

2010-03-27T16:13:00.000+02:00

Sain valmiiksi sukat, kun hekun kanssa pidettiin ryppyotsainen ja totinen perussukka- knit along. Viestiteltiin pitkin matkaa, missä ollaan menossa.

Tykkäsin tästä Regian Kaffe Fasset -langasta jo kerällä, mutta vielä enemmän sukkina. Kudoin toisen sukan kerän sisältä ja toisen päältä, ettei varmasti tulisi samanlaisia. Huomionarvoista on, että perussukissani on ranskalainen kantapää (Knitting Vintage Socks -kirjan ohjeen mukaan) ja nauhakavennus kärjessä. Ihanat sukat! Olen tehnyt liian monet liian pienet tai liian isot, mutta olisko nämä nyt sopivat?

Ostin kaksi pistäväsilmäistä kukonpoikaa tänään kirppikseltä, ja myyjätärtätien reaktioista päätellen ne olivat heidän mielestään aivan hirveät. Minusta ne taas ovat tosi hauska löytö.

Näiden kuvien ulkopuolella koti on vielä hirveässä kaaoksessa. Hommiin tästä on lähdettävä! Huomenna on palmusunnuntai. Kai voisi jo tehdä rahkapiirakan? Vai pitääkö odottaa pääsiäistä?

Raportti

2010-03-22T17:27:00.001+02:00

Tyttären huone on nyt tuolin uutta päällystä lukuun ottamatta valmis. Huh. Sitten on supersiivottu ja -pyykätty yhden lapsen kihomatotartunnan vuoksi. Mikä ihme siinä on, että aina tällaiset tapaukset sattuvat päällekkäin miehen seminaari- tai työmatkojen kanssa, vaikka matkoja on harvakseltaan? Oksennustauti tai loiset, silloin ihminen on eksistentiaalisesti yksin. Oikeasti sain kyllä apua, kun siskoni kävi apunani siivoamassa. - Ja pyykkiä on kyllä riittänyt miehellekin.

Jotenkin valon lisääntyminen tuo kuitenkin energiaa ja voimaa. Sain tehtyä tytön takin loppuun, kun en viitsinyt vaihtaa ompelukoneen lankoja moneen kertaan. Kaava on jostain vanhasta Ottobrestä, mutta noita Ottobren kaavoja kyllä täytyy aina muokata aika paljon, joten ei taida olla paljoa jäljellä alkuperäisestä mallista.

Olen saanut myös puhtia arkiruokiin. Lainasin kirjastosta Ruokatorstai-kirjan, se kun on vieläkin tosi kallis joka kirjakaupassa. Luulen kuitenkin, että opus on pakko hankkia omaan hyllyyn myös, hinnasta viis. Sunnuntaina kokeilimme lammastaginea (rautapadassa). Se oli oikein hyvää! Jos pääsiäisenä ei kaipaa perinteistä lampaanpaistia, lammastagine voisi olla aika hyvä vaihtoehto.

P.S. Jostain muuten joskus luin, että lammasruokaan ei tule villan makua, jos poistaa rasvan. Se on tosiaan auttanut!

Tukevasti arjessa

2010-03-16T19:29:00.000+02:00

Maaliskuu on mennyt mahatautien ja muiden pöpöjen seurassa. Hiihtolomallakin oltiin vuoron perään sairaana. Tehtiinkin sitten sisällä kaikenlaista. Maalasin vanhan tiikkiviilukaapin valkoiseksi. Ihailen vanhaa tiikkipintaa, mutta tämä kaappi oli surkean nuhjuinen. Nyt se sopii oikein hyvin tytön huoneeseen, josta maalasimme seinän sävyllä valkea kuulas, joka on kuin omenan poski. En ole harrastanut huonekalujen parissa, mutta maalaaminen oli tosi kivaa!

Tänään poikkesin kirjakaupassa ja löysin poistokirjoista kälyni suositteleman Taivaallista leipää -kirjan. Taidattekin tietää, että olen leipäihmisiä, ja aika kriittinen teemakirjojen suhteen. Tämä kirja kuitenkin teki minuun ensilukemalta suuren vaikutuksen. Teksti on syvällistä, ei teeskenneltyä -vaikka taivaallisen ja maallisen kohtaamisessa on aina vaara sortua pateettisuuteen.

Leivässä on jotain arkipäiväistä ja pyhää. Minua leivän leipominen rauhoittaa, ja paistuvan leivän tuoksu on aina niin maanläheinen ja lohdullinen.

Kirjassa oli myös listaa leivän epätavallisista raaka-aineista. Eräs mummu kertoi leipovansa taikinaan "kaiken", muun muassa riisipuuron. Toinen kälyni upottaa sämpylätaikinaan kesällä soseuttamansa kesäkurpitsat ja serkkuni tekee herkullisia sämpylöitä juuresraasteista ja -soseista.

Ikea tukee luovuutta

2010-03-03T22:16:00.000+02:00

Olen lomaviikolla keskittynyt kahdenlaisiin puuhiin: hitaisiin ja pakollisiin. Täällä on ollut työleiriä muistuttavaa pyykinpesua pääkaupunkimatkan jälkeen. Mies on koonnut Ikean kaappeja ja lapset keksineet askarreltavaa pakkausjätteestä. Teippirulla siinä hupeni, mutta nyt tulee selväksi, että kotini on linnani.

Esikoinen muistutti, että laitathan sun blogiin tän ruuan ohjeen. Kyseessä oli lentävä jaakko eli flygande jacob uusimmasta Olivia-lehdestä. Tykkään yli kaiken Hanna Jensenin ruokajutuista! Tässä uusimmassa lehdessä oli ihan mainio juttu lapsiperheen ruuanlaitosta.

Lentävä Jaakko syntyy neljästä kypsästä broilerin rintaleikkeestä. Ne nyhdetään vähän pienemmiksi paloiksi, laitetaan voideltuun vuokaan ja pilkotaan päälle pari banaania. 3 dl kermaa ja 1 dl chilikastiketta sekoitetaan (lisäsin myös hippusen suolaa) ja levitetään vuokaan. Annetaan olla 15 min 200 asteessa. Sillä aikaa keitetään riisi ja tehdään salaatti, sekä paistetaan n. 100 g pekonikuutioita. Pekoni ja kourallinen suolapähkinöitä ripotellaan kanavuoan päälle ja annetaan olla vielä viisi minuuttia uunissa.

Hyvä mieli

2010-02-25T16:44:00.000+02:00

Poikkesin tänään töistä tullessani kirpparilla. Löysin tiikkireunuksisen 60-luvun peilin. Olen etsinyt sellaista jo pitkään. Joku ~~valopää~~ entinen omistaja oli lakannut tiikkilistat, mutta silti tämä on löytö. Hinta oli kuusi euroa.

Lisäksi löytyi hyvät peruskorkkarit (joiden puutteen on havainnut vain silloin, kun niitä akuuteimmin tarvitsee), toppatakki pojalle, Aristoteleen Runousoppi (Saarikosken käännöksenä!) ja hiukan nikotiini-tervasävyinen pöytäliina (tuleva lasten takki?)

Hyvillä mielin olen muutenkin. Talven kenties pahin urakka on ohi. Aamulla töihin mennessä katulamput on jo sammutettu. Huomenna alkaa lomaviikko. Kevättalven kirkas valo ennustaa tiaisten tulevia soidinmenoja. Kohta pihalla alkaa taas kuulla ääniä: titityytä, veden tippumista, lumikasojen humahduksia.

Toscanasta ja Liperistä

2010-02-19T22:37:00.000+02:00

Muistin salasanan! Muuta en muistakaan ilman muistilappuja. Voi, miten tympäisevää. Miehen syntymäpäiväkin muistui mieleen vasta iltapäivällä. Oli tarkoitus tehdä uudelleen tätä toscanalaista vaniljakakkua (toiselta nimeltään kakku, jolla saa suudelmia), mutta ei virta riittänyt. Kyllä taidankin olla aika väsynyt.

Töihin on ollut vaikea sopeutua. Aamut ovat ihan siedettäviä, mutta keskimmäisen lapsen iltapäivävenkoilut päiväkodin pihalla jotain muuta. Iltatöitä on vielä viikon ajan järjettömästi. Ja alanpa vähitellen ymmärtää, mikä on kaikkein rasittavinta pätkätöissä. Se on uuteen työyhteisöön mukautuminen, kerta toisensa jälkeen. Olen kyllä mielestäni joustavaa sorttia, mutta se on kuulkaa silti aikamoista.

Olin jo vähällä pyyhkiä edellisen kappaleen pois, mutta jätin sen silti paikalleen.

Nettihiljaisuuden aikana on tapahtunut niin paljon. Yhdestä haluan jättää jäljen tänne. Osallistuin karjalanpiirakoiden talkooleivontaan tämän kuun alussa. Porukallamme oli opastajana ihan aito itäsuomalainen. Niitä harvemmin näkee näin lännessä, kun me kuulemma olemme aika jäyhää sakkia, ei täällä itäsuomalaiset viihdy. Opimme aika monta piirakkaniksiä pitkäksi venyneen illan aikana. Puhuimme naisen elämästä. Maistelimme piirakoita, enkä voi edes verrata makua eineskarjalanpiirakoihin.

Laitan vaniljakakun reseptin tänne niille, jotka haluavat suudelmia.Ohje on peräisin Anna Bergenströmin uudesta kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla.

150 g pehmeää voita, 4 rkl sokeria ja keltuainen sekoitetaan ja seokseen lisätään 3 dl jauhoja. Taikina pyöritellään kahdeksi palloksi ja pannaan kelmun sisälle ja jääkaappiin. Sillä aikaa keitetään paksu vaniljakiisseli (3 dl kuohukermaa, 2 keltuaista, 3 rkl sokeria, 2 tl maizenaa ja pari tl vaniljasokeria keitellään hiljalleen kiisseliksi.) Jäähtyneeseen kiisseliin lisätään 1 tl vaniljasokeria ja 1 rkl maizenaa.

Ensimmäinen taikinapallo kaulitaan ja nostetaan oikein pienen, voidellun piirasvuoan pohjalle. Esipaistetaan 180 asteessa n. 12-15 min. Vaniljakiisseli levitetään esipaistetulle pohjalle (ei ihan reunoille asti) ja kantta varten kaulitaan toinen taikinapallo. Kansi painellaan kevyesti pohjaan kiinni, voidellaan munanvalkuaisella, johon on sekoitettu 1 tl sokeria. Päälle ripotellaan n. 100 g kokonaisia, kuorittuja manteleita. Paistetaan 175-190 asteessa n. 30 min. Kun kakku on hiukan jäähtynyt, päälle siivilöidään tomusokeria.

Lupaan, tämä on aivan ihanaa. Richterin asteikolla seitsemän.

Kilparatoja villassa

2010-01-30T17:52:00.000+02:00

Tässä neuleessa on hauskalla tavalla menneen ajan meininkiä. Aika niukka mitoitus, kaarroke ja ihan oikea vuosikertalanka. Lämminkin se on; Sellaista arvostaa nyt. Vedin perjantaiaamuna farkkujen päälle vielä toppahousut, ja tuntui, että olin juuri oikein pukeutunut. Kammottavimmassa mielikuvassani seison hyytyneen auton vieressä aamuruuhkaisella valtatiellä. Silloin pitää olla edes lämmin.

Mulla on Ravelryn puolella (jossa kuljen nimellä solveigslow) suosikeissa muutama raitakaarrokkeellinen pusero. Niitä olen käynyt ihailemassa uudelleen ja uudelleen. Selvää oli, että omani raidoitus syntyy Noro Kureyonista, mutta toinen lanka oli vähän hukassa. Se löytyi yllättävän läheltä, omasta kaapista. Lanka on norjalaista kampavillaa, anopin peruja, meille heidän muutossaan tullut. Joku oli aloittanut siitä joskus parikymmentä vuotta sitten puseroa, joka oli ilmeisesti pieleen menneen mitoituksen takia jäänyt kesken.

Purin, vyyhtesin , pesin ja kuivasin. Kerin uudelleen ja kudoin kaarrokeneuleeksi. Tässä kaikessa kesti kauan, mutta tuloksena on neuleen uusi elämä 2010-luvulla. Tältä se näyttää. Karttana ja kompassina jälleen Ann Buddin The Knitter's Handy Book of Sweater Patterns. Jos Buddilla olisi arjenhallinnan kirja, ostaisin senkin. Niin paljon häneen luotan.

Ohi vilahtavat

2010-01-17T22:32:00.000+02:00

Kyllä, hengissä yhä. Tosin välillä on kovin voipunut olo. Yritän järkeillä, että kyllä se tästä ja palkkakin juoksee. Ja silti on välillä sellainen olo, että jotain tässä nyt huijataan. Hamsteri juoksee juoksupyörässään. Missään mitään tolkkua.

Paras keskittyä pikkuasioihin, kuten aina ennenkin isoissa myllerryksissä. Perheelle ruokaa, pyykit kuivumaan, kunnon yöuni. Jokapäiväiset maisemakortit lakeudella. Jos on kerran pakko ajaa pitkä matka töihin, nautin sitten siitä. Äänikirjaa ja auringonlaskuja. Pari omaa ajatusta ennen lasten ääniä.

Ja vielä: omat villasukat rouheasta langasta.

-19,7

2010-01-05T12:00:00.001+02:00

Lumitöiden ohessa on tullut jotain valmistakin. Virkattu pipo, jota en ehtinyt edes kastella, kun se oli jo käytössä. Hiippapipon innoittajana on isoinpapu, tietenkin. Ja pöllöhkön kuvan innoittajana joku blogikuva tai flickr-kuva. Lanka on Pirtin kehräämön karstavillan keränloppu ja pöllön lanka omituisten lankojen korista. Se kori on kuulkaa ehtymätön luonnonvara. Pipon tein takareunavirkkauksena, mistä tulee mukava raitaefekti.

Pipo on muuten tuollaisen ahdistusvirkkaajan epämääräinen tuotos: ei mittoja, ei järkeä, ei logiikkaa. Mutta kyllä se vähäsen helpotti. Kai arki alkaa sitten sujua, kun taas rutiinit alkavat toimia. Tuleva kokopäivä(pätkä)työ pelottaa ja jännittää kuitenkin. Mitä, jos en osaa mitään siellä töissä? Miten onnistumme uudessa työnjaossa? Miten työ- ja perhe-elämä ovat yhteensovitettavissa? Onko mahdollista säilyttää riittävän rauhallinen elämänrytmi, vaikka molemmat vanhemmat käyvät töissä? Hei, missä se virkkuukoukku taas olikaan?

Sukka Harmaja

2009-12-31T09:13:00.000+02:00

Joulu alkaa pian tehdä lähtöään, mutta esittelenpä tässä sukat, jotka kuvassa vielä odottavat paketointia. Aatonaattona päätellyt sukat. Meinasivat jäädä viime tippaan, kun en arvannut laukkaavani palkkatyössä ennen joulua.

Sukkaohje on Kyllikki Mitrosen kirjasta Sukkasillaan, Pentti-sukat. 150 gramman vanhan mallin Nalle-kerä ei ihan riittänyt sukkiin, vaan toinen terä piti tehdä uudelta kerältä, ja nyt sitten lojuu vajaa 100 grammaa samaa tavaraa lankalaatikossa. Ai vitsikästä vai? Minusta ei niin kovin.

Sukat näyttävät jaloissani vallan kummallisilta, mutta voiko muuta odottaakaan, kun minulla on 38-numeron jalka, miehellä 46. Saajalleen sukat olivat justiinsa sopivat, mikä on lahjasukilta hyvä saavutus. Onnistuin nimittäin kerrankin tekemään sukat ihan salaa.

Suo mulle maja rauhaisa

2009-12-12T23:12:00.000+02:00

Sain kuin sainkin tytön joulujuhliin valmiiksi juhlamekon (Ottobren tuoreesta lehdestä, mutkat suoriksi omaan tapaan). Aika viime tipassa ompelin viimeiset saumat. En tietenkään kerennyt kuvata pukua juhlapäivänä. Olin menossa väärään aikaankin sinne juhliin. Onneksi tytär on jämpti.

Koska juhlia on jo juostu, menin tytön kanssa kahdestaan. Johtuiko sitten siitä, etten kerrankin paimentanut porukkaa ja hyssytellyt, sovitellut tönimisriitoja penkissä, käyttänyt pissalla kesken juhlan, mutta minä koin todellisen jouluhetken ihan tavallisessa koulun joulujuhlassa.

Liikutuin suunnattomasti lasten heleistä äänistä, lauluista. Nieleskelin Lucia-kulkueen aikana. Voi punaposkinen Lucia ja hämillisinä hymyilevät tähtipojat.

Joosef Marialleen: "Jaksatko Beetlehemiin asti?" Tyttökuoron Oi jouluyö, joka sai sähköiskut kulkemaan niskaan asti, niin kevyen vaivattomalta se kuulosti. Vai oliko se sittenkin enkelikuoro? Enpä olekaan aivan varma enää.

Minä sain jouluhetkeni silloin kun en osannut odottaakaan. -Niinhän se taitaa mennäkin. Toivon sinullekin, joka luet tämän, yllättäviä pieniä jouluhetkiä!

Juurevuus ruuassa, ajatukset tuulessa

2009-12-07T15:59:00.000+02:00

Olen ihan ihmeissäni. Elämässä on nyt tapahtunut juuri sellaisia asioita kuin toivoinkin. Pieniä piipahduksia työssä seuraavaksi. Älkäähän ihmetelkö, jos ei uusia kutaleita näy. Sitä paitsi kaikki neuletyöt ovat viime aikoina menneet pieleen, ja olen vielä hukannut sen ainoan loppuunsaattamani myssynkin. Ajatus tuntuu harhailevan.

Kun mieli järjestää päiväjärjestystä tulevilta viikoilta uuteen uskoon, on hyvä tarttua maanläheisiin asioihin. Borssikeitto on aika varma tapaus! Sitä ei voi kyllin ylistää! Borssikeitto tuo elämään vankan kivijalan tuntua. Lihaa, jota keitetään monta tuntia, ihanan tavallisia kasviksia ja juureksia. Tavallaan helppoa, mutta hartaasti ja pitkään tehtyä ruokaa. Teen borssia aina hillittömän kattilallisen, eikä minulle todellakaan tuottaisi vaikeuksia syödä sitä monta päivää peräkkäin. Perheelle se ei kuitenkaan sovi yhtä hyvin, joten joskus pakastan osan ja nautiskelemme vielä myöhemminkin. Ja borssi on lindströminpihvien lisäksi ainoa ruoka, jota pakastan. (Niin,ja kuva ei liity mitenkään tähän asiaan. Mutta yritä nyt kuvata joulukuun hämärässä borssikeittoa...) Nyt otat kymmenen litran kattilan vain ja rupeat hommiin:

600 g naudan keittolihaa paloitellaan ja ruskistetaan voissa. Kattilaan lisätään kolme litraa vettä ja 4 rkl lihafondia, 4 laakerinlehteä, 4 tl meiramia ja 12 maustepippuria. Neste kuumennetaan kiehuvaksi ja haudutellaan rauhallisesti pari tuntia.

Sillä aikaa renssataan kasvikset. Kaikista kasviksista tehdään pieniä suikaleita, paitsi tietysti sipulista, joka silputaan. 4 sipulia, 2 porkkanaa 600g kaalia, 10 punajuurta, 4 perunaa. Lisätään sitten lihan joukkoon. Jos tarvitsee lisätä nestettä, voi lisätä hiukan, mutta muista, että kasvikset menevät pian kasaan. Sitten keitetään rauhallisesti vielä ehkä tunti, ehkä vähän vähemmän. Ihan lopuksi keittoon lisätään 4 suikaloitua suolakurkkua. Keiton kanssa tarjotaan nokare smetanaa ja hyvää ruisleipää.

Holiday Extra

2009-12-04T13:39:00.001+02:00

Johan tämä alkaa olla ihan perinne jo. Tämä Holiday Extra nimittäin.

Minä kieltäydyn ottamasta turhaa joulustressiä. Arvostan itse tehtyjä lahjoja, mutta en halua jännetuppitulehdusta niiden vuoksi. Kohtuus ja saunanpesu. Riittävät hyvään jouluun?

Pieni idea kuitenkin. Kirpparilta mukaan tarttuu niin helposti kivoja peltipurkkeja. Jouluna niihin voi pakata herkkulahjoja. Perinteisten piparien sijaan voi antaa lahjaksi vaikkapa nöttereitä, ässiä tai ameriikan suklaakeksejä. Minun lapsuudenkodissani naapuri toi joka joulu ison kasan suklaakeksejä, jotka tekivat hyvin kauppansa, kun pipareitakaan ei jaksa loputtomiin nakertaa.

Nötterien ohje löytyi joskus netistä, kun anopin ohje meni hukkaan. 300 g voita ja 200 g fariinisokeria vaahdotetaan ja taikinaan lisätään 1 muna edelleen vatkaten. sitten vielä 1,5 dl mantelirouhetta, 2 tl kanelia, 1 tl kardemummaa, 2 tl leivinjauhetta ja 350 g jauhoja. Taikinasta tehdään pieniä palloja, jotka sitten painetaan raesokeriin. Paistetaan 200 asteessa n. 10 min.

Hyvää pataa

2009-12-01T16:56:00.000+02:00

Ystävä ilmoitti kyllästyneensä pinaattilättyihin ja kaipasi inspiraatiota arkiruokaan. Minusta tuntuu, etten ole saanut kunnon ruokainspistä aikoihin, mutta löytyihän taas kipinä, kun selasin leikekirjaani.

Talviaikaan kokkaan mahdollisimman paljon juureksista. Kaupan vihanneshyllyt näyttävät jotenkin irvokkailta tähän aikaan vuodesta. Nuutunutta tai epänormaalin värikästä, yhtä kaikki epäilyttävää. Sitä paitsi juurekset ovat parhaimmillaan syksyllä ja talvella, ja todellakin edullista ruokaa. Pitää jaksaa vain kuoria, suikaloida, hauduttaa ja mitä vielä.

Punajuuri-possupata (Hesarista saksittu) on yksi suosikeistani. Inkivääri on siinä se jokin. 400 g possunsuikaleita paahdetaan kuumassa padassa. Suikaleet nostetaan pois ja jäljelle jääneessä nesteessä kuullotetaan 3-4 punajuurta (kuorittuja ja suikaloituja) ja 1 iso sipuli silputtuna sekä pari silputtua valkosipulinkynttä. Sitten lihasuikaleet pannaan takaisin pannulle ja mukaan lisätään myös 1 rkl inkivääriä, n. 2 dl vettä ja 1 tl suolaa. Annetaan hautua n. 45 min. Lopuksi lisätään 50 g sinihomejuustomurua ja 0,5 dl ranskankermaa ja kuumennetaan kunnolla. Syödään keitetyn riisin (yleensä basmatiriisin) ja salaatin kaverina.

Jos sinunkin sielusi ja ruumiisi huutaa suklaata adventtisateen keskellä, löytyi iloksesi Valion vanhasta vihkosta talteen leikattu suklaakakun ohje. Taattua tavaraa. 2 munaa ja 3 dl sokeria vaahdotetaan (ei tule kovin pehmeä vaahto, kun suhteet ovat nämä), lisään sekoitetaan 100 g sulatettua voita (ei kuumaa) ja keskenään sekoitetut 0,5 rkl vaniljasokeria, 0,75 dl kaakaojauhetta, 2,5 dl vehnäjauhoja ja ripaus suolaa. Taikina kaadetaan voideltuun vuokaan, jossa on pohjan peitoksi leikattu leivinpaperi. 200 asteessa 20 min. Ihanaa, sitkeää kakkua, jota voi herkutella vaikka kermavaahdon ja vadelmien kanssa. Tai yksinkertaisemmin vaniljajäätelön kanssa.

NIMBY ja nypyt

2009-11-25T14:12:00.000+02:00

Terveisiä epäonnistuneiden myssyjen kokoontumisajoista, täältä meiltä, Hitaukselasta. Purkua ja parkua on esiintynyt. Olen anonut ajojen siirtämistä toiselle alueelle ympäristösyistä, kun tuolla mettässä asuu niitä liito-oraviakin. Olen muuttunut NIMBY:ksi.

Monen surkean yrityksen (on siinä muitakin neuletöitä purettu siinä sivussa) jälkeen olen saanut aikaan tällaisen myssyn. Surkealta teelmältä sekin aluksi näytti, mutta kastelun, venyttelyn ja kuivauksen jälkeen tuumin, että paremman puutteessa saapi kelvata.

Ohje on omasta päästä. Lanka mieluisten vaihtokauppojen perua, Virtain villaa. Lankaa oli tosi mukava kutoa, ja siinä oli mummulan langan tuntu. Palmikkokuvio on Lesley Stanfieldin kirjasta Kauneimmat neulemallit.

Muuten tarina on perin juurin arkinen ja loistoton, mutta nypyt ovat kyllä jotain ihan muuta! Nyppyihin voi hurahtaa! Voisin tehdä ihan mitä vain, kunhan siihen saisi neuloa nyppyjä! Nyppyinen viitta tila-auton talvipeitoksi...hmm.

Kettuvaara!

2009-11-18T12:59:00.002+02:00

Mistä kaikki lähti? No tietysti siitä, kun näin Colette Pulloverin ensimmäisen kerran. Silloin vain oli rakennusaika ja kuopus saanut jalat alleen ja kaikenlaista. Ei siinä ehtinyt kutoa kirjoneuleita. Mutta pipon tein kumminkin. Muistan myös kaksi suomalaista toteutusta neuleesta: Prosessineuloja-Marin ja Pujoliivin Nastin. Siellä Nastin neuleen kommenteissa kolahti toisen kerran. Kirsiärrähän siellä näki mielessään neuleen kettukarkkisovelluksena.

Tiedättehän, mikä on korvamato? Se on se, että joku typerä laulunpätkä jää soimaan päähän. Tästä kettukarkkineuleesta tuli kai sitten yhdenlainen korvamato (silmämato? verkkokalvomato?) tai silmän tinnitus.

Ostin langat oikein sopuisaan hintaan, kun kotoisassa lankakaupassa poistettiin Gjestalin Naganoa. Niin, onhan siitäkin aikaa. Siinä oli sitten edelleen tuota rakennushommaa, muuttoa ja työssäkäyntiä. Luulisi siinä rytinässä muutaman verkkokalvomadonkin kuolettuvan. Vaan ei.

Piti viimein tarttua puikkoihin. Neule olisi voinut valmistua tytön kahdeksanvuotissynttäripäiväksi, jos ei meillä olisi ollut joku tauti tässä, rajunpuoleinen. Nyt villatakki on valmis. Täydellisen onnistunut. Hyvä. Mieluinen saajalleen. Lämmin. Kaikkea.

Muuttelin siis neuleen lapsen kokoon. Apuna käytin jo korvaamattomaksi käynyttä The Knitter's Handy Book of Sweater Patterns -opusta. Muokkasin neuleesta takkimallin käytännöllisyyssyistä. Ja samasta syystä myös vetoketju. (Inhoan, kun lapset venyttävät nappilistat käyttökelvottomiksi.) Muuten yritin pysyä uskollisena alkuperäiselle ohjeelle.

Kiinnnostaako jotakuta vielä verkkokalvomadon kohtalo? Älkää huoliko. Elää ja voi hyvin. Lankaa jäi nimittäin aika paljon vielä. Ja mulla on kaksi tyttöä.

Perusperus

2009-11-06T17:00:00.000+02:00

Heippa täältä ryskäyskän keskeltä. Valmistui tässä pipo ja kaulaliina. Malli on perinteinen perusperus 1o, 1n. Niin sairas ei meillä voi ollakaan, etteikö joutuisi raahautumaan pihalle äidin blogikuvia varten.

Väri aivan ihastuttava myrkynvihreä, jonka värjäsin kesällä. Tykkään ihan hillittömästi tästä väristä. Harkitsin jopa, että pitäisin tämän setin ihan itse. Tämä setti on lapselle mieluinen. Ja väri sopii silmien väriin niin hyvin!

Lanka on Novitan Wool kaksinkertaisena. Puikot muistaakseni viisjapuoli.

Hauskaa viikonloppua! Keittäkää sunnuntaina kaffia isille!

Paljastan

2009-11-05T10:11:00.001+02:00

Prosessineuloja-Mari piristi minua tällaisella tunnustuksella. Kiitos. Tunnustukseen kuuluu paljastaa seitsemän asiaa itsestään ja jakaa sitten tunnustus eteenpäin. Huomaan tämän kiertäneen pian koko blogimaailman sillä aikaa, kun olen itse kuljettanut eskarilaista uimakouluun ja kuulustellut kolmasluokkalaisen enkun koealuetta, joten jätän jakamatta eteenpäin.

Koen, ettei minulla ole mitään kummaa paljasteltavaa, mutta kokeillaanpa:

1. Ei päivää ilman suklaata.

2. "Ei kannata kantaa koko prikaatin murheita", opetti isä. Yritän oppia.

3. Olen elämän mittaan joutunut luopumaan hirveästä määrästä periaatteita, mikä taitaa olla hyvä asia.

4. Tykkään veisata virsiä.

5. Rasittavinta suurperheessä on melu,

6. ja siinä on elämän meininki, kun voi tehdä isoja annoksia ruokaa.

7. Olen kutonut miehelleni yhden sukkaparin. Ja sitten pessyt toisen sukista pilalle.

Sitten muutama kuva nuorimpien uusista. Velourpusero neljävuotiaalle ja tunika kahdesta tyynyliinasta kaksivuotiaalle. Mutta järkevää kuvaa tuosta pariskunnasta ei vain saa. Huomatkaa oikeassa yläkuvassa veljen hellä kuristusote sisaren kaulasta.

Makeaa ja muikkuja

2009-10-29T09:59:00.001+02:00

Koululaiset ovat halunneet opetella leipomista. Olen älyttömän huono opettamaan mitään tekemistä. Joko alan luennoida, mikä ei toimi, tai sitten huomaamattani teen itse koko homman. Malttia tarvitaan ja helpot ohjeet ovat nyt suosiossa.

Helppo, mutta niin ihmeellisen hyvä on tänä syksynä Hesarin ruokatorstaista saksimani omenapaistoksen ohje. Jutussa haastateltiin dekkaristi Outi Pakkasta ja hänen ruoka-ajatuksiaan. Paistoksen nimi oli siis Outin omenapaistos.

5-7 kirpeää omenaa (meillä on joskus ollut vain kolme oikein suurta. Tuli oikein hyvää niinkin.) kuoritaan, porataan ja lohkotaan ja levitetään voideltuun piirakkavuokaan. Päälle runsaasti kanelia ja loraus siirappia.

Taikinaan sekoitetaan 2 dl juoksevaa margariinia, 2 dl sokeria, 2 munaa ja 2,5 dl vehnäjauhoja. Taikina (joka on löysää) levitetään omenoiden päälle. Paistetaan 200 asteessa n. puoli tuntia.

Kuulemma ohje sopii myös raparperille. Tuon paistolämpötilan olen säätänyt meillä hiukan alemmaksi, kun tuntui kärventyvän 200:ssa.

Sitten vielä linkitän toiseen Hesarin ohjeeseen, nimittäin Banoffeehen, jota tuossa yläkuvassa leivotaan. Kyseessä on siis toffeetorttu banaani-kermatäytteellä. Ai että se oli hyvää! Lisäjännityksenä on tietysti toffeen keittäminen kondensoidusta maidosta. Ohjeessa purkkia käsketään keittämään kolme tuntia, mutta minä keitin kaksi tuntia. Ja sekin oli ainakin riittävästi. Puolitoista tuntiakin varmasti riittäisi.

Äitikin taas otti yhteyttä kala-asioissa. Viimeksi oli se made (jos muistatte). Nyt tuli tekstiviesti, jossa tarjottiin muovipussillinen muikkua. On varmasti terveellisempiäkin tapoja valmistaa muikkua, mutta pyörittelimme ne suolalla maustetussa karkeassa ruisjauhossa ja mies paistoi voissa rapeiksi. Pottumuusia kyytipojaksi. Herkkujen herkku.

Mitä tehnyt?

2009-10-25T14:25:00.000+02:00

Tällä viikolla olen saanut ihania lahjoja. Lapsilta nuo paperiset keppinuket, jotka lauloivat paljon onnea. (Yksi nukeista taisi jo pudota kaapin väliin.)

Olen karsinut lehtipinoja. Repinyt kivoja kuvia ja liimannut leikekirjaan.

Ommellut paikka/taskuhameen, joka on liian pieni vanhemmalle tytölle ja liian iso nuoremmalle. Mutta silti niin kiva.

Laittanut vain tavallisruokaa: jauhelihakeittoa, makaronilaatikkoa, riisipuuroa ja soppaa, pastaa ja tattikastiketta, maailman miedointa chili con carnea (joka vielä syötiin perunoiden kanssa!), kalakeittoa. Ja lapset sanovat "kiitos" ja "olipa hyvää".

Jalasjärveläiset nevalla

2009-10-13T20:03:00.010+03:00

Keskeneräisten koppa sen kuin tyhjenee. Pitkään keskeneräisinä viruneet lapaset ovat nyt valmiit. Malli on Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, malli numero 21, Jalasjärven lapaset. Vähän joutui säätämään, yritän joskus kirjoittaa omat huomiot ylös Ravelryyn. Lanka on Sandnesin Sisu. Tummanharmaa ja luonnonvalkoinen.

Kuvattu tänään suolla. Rämpiminen on parasta mieliala- ja nukahtamislääkettä. Soppamarjatkin saatiin.

P.S. Olen taistellut koko illan Bloggerin kanssa. Miksi ihmeessä kaikkien vanhojen tekstien kappalejaot ovat hävinneet? Osaan jaksoin muuttaa ne ennalleen, mutta en kaikkiin.